Lähestyin heitä ja tervehdin; he vastasivat lyhyesti ja jatkoivat mietteitään.

Kuollut kai hän lienee! sanoi Niels Ole Christofersen ja painoi poroa lyhyen piipunnysänsä koppaan.

Se on nuori mies! huomautti kalastaja Sören Kappelborg. Lienevätkö saappaat uudet? kysyi Jens Taneren itseltään ja pureksi mälliään. On ruotsalaisen näköinen! lopetti viimein Hans Lauritsen ja porkkasi muutamia askelia veteen vetääkseen ruumiin maihin.

Miehet olivat minulle vanhoja tuttuja Gammel-Skagenista.

Ruumis oli merenhylky, tuntematon, nimetön, koditon, päällään vaan muutamia vaatekappaleita. Siihen tuli muitakin.

Tuntematon kannettiin pois ja asetettiin laudalle. Rantavouti ja tohtori saapuivat. Tuntematon ei näyttänyt kauvan vedessä olleen. Hänellä oli nuorekkaat, melkein miellyttävät kasvot. Otsassa oli iso reikä.

Onko hän äkkiä kuollut? kysyin minä. Hm, äkkiä…? murahti rantavouti ja käänsi ruumista. Ovat ne vaateriepuja nuokin!

Eräs toinen arveli, että häntä mahdollisesti oli isketty ohimoihin ja että hän sen johdosta oli pudonnut mereen.

Lääkäri raotti virkansa puolesta silmänluonta ja painoi kurkkua.

Turhaan minua tänne noudettiin. Näkeehän jokainen, että mies on kuollut!