Irroitimme halkasijan tehdäksemme siitä kokkapurjeen. Saimmekin sitä vähän matkaa puomia myöten venheesen päin kiskotuksi, mutta nyt oli jo tullut pimeä ja meitä pelotti, että se, joka työskenteli kokassa, huuhtoutuisi mereen. Olimme kaikki enemmän veden alla kuin sen päällä. Teimme parastamme ja Sören ja Hans pureutuivat kuin kissat kiinni kokkapuoleen venhettä. Saimme halkasijan vedetyksi puolimastoon, mutta tuskin oli tuuli siihen tarttunut, kun se pamahtaen lensi tiehensä.
Siinä meni sekin! sanoi Sören.
Nyt olimme ilman kokkapurjetta ja niinkuin tiedätte on purjehtiminen yhdellä purjeella ylen tukalaa. Oli pilkkosen pimeä; näimme vaan lakkapäiden välkähtelevän, kun ne karkasivat niskaamme niinkuin Simson filistealaisten niskaan. Ajauduimme jälelle päin ja minun täytyi ohjata länttä kohden, ett'emme joutuisi Ruotsin rannikolle, sillä pahempaa kuin sen edustalla kiikkuminen ei olisi ollut toista.
Oli niinkuin sanoin pimeä kuin säkissä. Oli pitkä yö edessä; hirmumyrsky oli, ja meillä oli vaan palanen kokkapurjetta pienessä aluksessamme, jossa oli jo niin paljon vettä, että täytyi ruveta pumppuamaan. Hyökylaine toisensa perästä karkasi niskaamme; kokka rutisi ja natisi tuolla pimeässä ja pian olivat aallot raastaneet irti kaiken, mikä oli irti saatavissa tuulen puolella. En ole koskaan semmoisessa aallokossa purjehtinut. Sain suunnan merkkiä Skagenin majakasta, joka oli kaakossa meistä, ja laskin, että olimme noin viisi peninkulmaa maista. Hans ja Sören istuivat vuoroin perässä ja pieksivät käsiään yhteen, sillaikaa kuin Jens Taneren loikoi kajuutassa, sillä poikaparka oli nyt kokonaan meritaudin kourissa. Silloin tulee hyökyaalto poikkiteloin perästä päin.
Peräsin alas! karjasee Sören. Ja minä kampeankin peräsimen alas, mutta aalto kuohui jo niskassani. Se löi kajuutan katon pois niinkuin olisi hatun päästä lyönyt ja me kuulimme, miten vesi virtasi kajuuttaan.
Jens kimposi ylös kuin tulppa pullon suusta. Hän oli kokonaan unohtanut tautinsa ja huusi, että venhe uppoo.
Ei se nyt kuitenkaan vielä sillä kertaa uponnut. Saimme pelastetuksi kajuutan katon, joka oli lentänyt alapuolelle tuulen ja panimme sen paikoilleen. Ja sitten pumppuihin käsiksi!
Ei se nyt ole niinkään hullua se pumppuaminen, kun tinka tulee. Se lämmittää sormia ja pitää mieltä vireessä.
Noin puolen yön aikana näimme purjelaivan, joka tuli takaapäin suoraan selkäämme. Puhalsimme torveen, mutta emme saaneet vastausta. Ne laskivat niin liki meitä alapuolelta tuulen, että voimme erottaa laivan ja mastot ja nähdä, että se oli kuunari. Niin, se oli niin lähellä meitä, että oli aivan taivaan ihme, ett'ei se ajanut päällemme.
Kun se humahti ohitsemme pimeässä ja myrskyn raivotessa, ajattelimme me jokainen istuessamme tuossa pienessä huonossa venheessämme samaa asiata: sitä näet, että olisi ollut meille helpoin asia maailmassa hypätä laivaan. Tiesimme kyllä jokainen, ett'ei meillä olisi isoa iloa odotettavanamme siinä, missä olimme; mutta tiesimme toisekseen, että alus oli uskottu huostaamme ja että olimme antaneet sanamme sen pelastaaksemme. Merimies ei saa luopua sanastaan eikä aluksestaan niin kauvan kuin suinkin voi pitää kiinni kummastakin.