Mikä nyt? kysyi Antti, hänen apulaisensa.
Vedin vähän liiaksi, — sanoi Iivar ja huohotti.
Sitten he jälleen kävivät käsiksi neljäänkymmeneen syleen.
Tämä oli muutamain mielestä alkuperäinen syy Iivar Asmussenin pitkälliseen ja tuskalliseen sairauteen. Sillä "kaikki kipu alkaa pistoksella".
Toiset sanoivat, että se nyt on vaan lorua: kalastaja tulee usein nostaneeksi liikaa, ja paljoa pahempaakin sattuu; sittenhän heidän kaikkien pitäisi olla raajarikkoja. Pikemmin se saattoi johtua siitä, että joku oli häneen katsonut (se on: katsonut pahalla silmällä). Kalastajat ovat yleensä taikauskoisia.
Vielä oli asiaan tämmöinenkin selitys. —
Se oli saanut alkunsa — sanottiin — siitä helmikuun päivästä, jolloin Iivar ja Antti olivat veneessään jääneet laivan alle noin puolen penikulman päässä rannasta. Kesti tunnin aikaa, ennenkuin heidät sieltä noudettiin maalle, ja vesi oli tietystikin kylmää, Iivar oli kovaluontoinen eikä tahtonut vaihtaa vaatteita heti, kun oli sisään päästy, — eikä siis Anttikaan tahtonut. Mutta kun sitten tuli kevät, yltyi pistos Iivarin selässä; Anttia ei sitä vastoin mikään vaivannut. He olivat molemmat olleet yhtä kauan vedessä ja kumpikin yhtä märkänä; mitä oli ajateltava mokomasta paholaisen juonesta, joka tarttui toisen selkään, mutta ei toisessa miehessä tarttunut mihinkään kohtaan? Ei, kyllä se oli suoraan sanoen pötyä — taikka sitten se oli pahan silmän työtä. Mutta sairas hän oli.
Liena — Iivarin vaimo — suostutti hänet viimein menemään maata. Koko kovalle otti, ennenkuin mies saatiin niin pitkälle. Sillä hän oli raataja, harvapuheinen, kuivakiskoinen, väsymätön työmies. Hänellä oli vene ja Lienalla työkalut, kun he menivät naimisiin. Antilla puolestaan ei ollut mitään osuutta; hän sai työstään palkkaa — prosentiksi sitä voi sanoa; hän oli kaunis mies, kasvot kukoistavat, suu vain suora viiva, joka ei koskaan täysin avautunut; hän puhui vielä vähemmän kuin Iivar; kenties nuo kaksi juuri sentähden tulivat keskenään hyvin toimeen. Antilla oli vain yksi ainoa intohimo: hän tanssi — mutta tanssin itsensä vuoksi. Ei rakastelua, ei mitään kuljeskelemista iltasin. Kun ravintolassa oli talvitanssit, alotti hän sieppaamalla ovensuusta ensimäisen tytön, huolimatta siitä, oliko tämä vanha vai nuori, suuri vai pieni, ja lopetti, kun sai käsiinsä viimeisen. Silloin hänen nuttunsa oli läpimärkä, hän meni suoraan kotiin, pani maata hikisenä, nukkui unta näkemättä ja nousi aamulla ilman päänsärkyä.
Hän oli kerran tanssinut Lienan kanssa — kolme vuoroa yhtä kyytiä. Kun hän päästi Lienan, istuutui tämä, katsoi häneen, hymyili ja sanoi:
Onpa sinun kuuma!