Sitten nuo neljä miestä taas lähtivät merelle — hyvällä tuulella — ja veivät tietäjävaimon pois.
Hiukan myöhemmin tuli Antti kalasta. Kun hän rannalta tullessaan joutui kulkemaan sikolättien sivutse, näki hän Mette-Marin täydessä touhussa oljenkorsi kädessä. Porsas röhki kaikin voimin. Lapsi nauroi ääneen.
Päivää, pikku Mette-Mari! — Päivää, Antti! — Kuinkas voidaan? Minusta näytti tuolla selällä olleen Erikin vene täynnä väkeä…?
Nyt lapsi päästi oljenkorren ja alkoi itkeä.
Onko… onko Iivar kuollut? kysyi Antti.
Ei, mutta se vieras vaimo on ollut täällä — ja nyt isän pitää kuolla — ja minä olin ullakolla — ja minua niin pelottaa, että ne tekevät isälle pahaa…
Ja hän yltyi itkemään yhä kovemmin.
Odotas hiukan täällä ulkona, Mette-Mari! sanoi Antti. Ja päästyään rakennuksen ensimäisen oven kohdalle hän pisti päänsä naapurin ovesta sisälle ja pyysi vaimoa pitämään lasta silmällä.
Naapurin vaimo iski häneen merkitsevän katseen.
Kyllä se ihminen on täällä käynyt. Niin, ja sitten lähdettiin viemään sitä heti jälleen pois. Sano Lienalle, että minä tulen kyllä auttamaan, kun Iivaria pestään ja puetaan.