Se oli Sidsel muori.
Hän oli huomaamatta seurannut joukkoa, olipa ehkä johtanut joukon esimiehen "jäljille", eikä nytkään näyttänyt haluttomalta nauttimaan lyhyen hetken häiritsemätöntä riemua, valppaudesta oikeihin henkilöihin ja suulaudesta oikeaan asialliseen nähden.
Hän seisoi paikoillaan pari sekuntia tähystellen urkuria, — mutisten, heilutellen ruumistaan ja maistellen oman kitalakensa makeutta — ja tuntui siltä kuin hänen viekas hymynsä olisi sanonut: Siitä saat — juomarahoista, höö!
Sitten kääntyivät hänen silmänsä nopeasti taivasta kohti.
Ilma näytti muuttumisen merkkejä.
Kylässä tarvitsivat toiset kosteutta, toiset kuivuutta.
Nyt tuli nopeasti tehdä hiukan rahaa ennustuksilla jakamalla lausunnot parhaan mukaan.
Hän hymyili vielä kerran näyttäen ikeniään ja katosi.
Urkuri oli nähnyt hänet ja oli välittänyt hänen tulostaan yhtä vähän kuin toisten lähdöstä.
Nyt kohotti hän päänsä katsellen suoraan eteensä niinkuin se, joka ei halua nähdä mitään.