"Onko sinulla se kirjallisesti?" kysyi Klaus matalalla äänellä, hymyilemättä.

"Kaikki paperit ovat järjestyksessä!" hymyili Peer. "Ei puutu muuta kuin — minun hääni!" — —

Nyt oli taivaallinen ilme kokonaan kadonnut lakimiehen kasvoilta. Pistävä auringonpaiste, raikas tuuli ja sangen vilkas keskustelu olivat nostaneet kalpean pyöreille poskille heikon punan. Hän näytti mieheltä, jolla on hyvä omatunto, hyvä ruuansulatus ja koko elämän toiminta järjestyksessä.

Hän puheli itsetietoisesti, huolimattomasti:

"Tuo Franck ei ollut ainoastaan kevytmielinen velikulta, vaan aika mies. Hän tuli toiselle puolen paraaseen aikaan, erään hampurilaisen kauppahuoneen palveluksessa, osti kaivoksia, möi metsää, piti konttooria ja pankkitiliä Riossa, ja oli juuri purjehtimaisillaan takaisin Bremeniin auttaakseen veljeään, joka aikoinaan oli tukenut häntä.

"Silloin vei kuume hänet. Hän on poissa, veli on poissa, veljen vaimo on poissa. Jälellä on vain Marguerite ja täti Birger.

"Täti Birgeristä pääsemme me helpolla. Kaikki on selvillä. Kukaan ei tiedä mitään. Minun tuleva vaimoni kaikkein vähimmän. Asiapaperit ovat minulla.

"Ja nyt, ukko, saatamme alkaa katsella ympärillemme tässä kylässä ja pitäjässä! Herrasmies tuolla 'hovissa' — no, hän on vain hylky. Me voimme antaa hänen olla paikoillaan sen lyhyen ajan, mikä hänen kuolemaansa kuluu — tai saatamme kohta myydä kaikki pakkohuutokaupalla. 'Kirkkoneuvosto' on hieman arka hänestä — vanhastaan. Saimmehan häneltä kirkon, kirkonmäen ja puiston mitättömästä hinnasta. Mutta seurakunta ei ole voinut koskaan sietää hänen elosteluaan tuolla ylhäällä, ja hänen juutalaisnaisensa on tikkuna heidän kaikkien silmissä.

"Me tulemme mullistamaan aikalailla, ukko! Kirkon me revitämme — kaatuuhan se muuten kohta meidän kaikkien niskaan. Bengt urkujenpolkija on varoittanut meitä. Tuo karannut poropeukalo, joka soittaa urkuja, ei edes uskalla tarjota meille oikeata soittoa. Kirkon täytyy pois, urkurin täytyy pois. Me emme voi antaa armoleipää joka vieraalle, mikä jäytää kuntaa. Bengt ei sitäpaitsi ole tyytyväinen häneen, ja Bengt on luotettava mies, — vanha velikulta — olkoon menneeksi — mutta hyvin vaikutusvaltainen. Sekä Bengt että Sidsel muori ovat tyytymättömiä urkujensoittajaan. He sanovat että 'hän pitää meitä kaikkia mitättöminä', ja että hänellä on omat mielipiteensä sekä jumalanpalveluksesta että veisaamisesta. Hänellä, tuolla raukalla, omia mielipiteitä!

"Sellaista väkeä emme me voi sietää keskuudessamme! Ei, ukko! Sinä ja minä, me tahdomme saada sekä julkisen että yksityisen mielipiteen käytettäväksemme, ja se on seuraava Pommerenckin sukua tuonne ylös, missä me kohta olemme kuin kotonamme!…"