Niin kulki mestari Ollivier, hiukan aikaa tuon maaliskuun aamun jälkeen, suorana, norjemmin askelin kuin tavallisesti, kirkosta kotiinsa.
Oliko Sidsel muori kuitenkin osannut oikeaan mainitessaan Grethin nimen?
Mitä oli täti Birgerin veljen tytär vanhalle urkurille?
Hän tunsi tytön hyvin. — Oli silloin tällöin nähnyt kauniin, nuoren neidon nopeasti lähtevän huoneesta vanhassa linnassa, kun hän astui sisään. Hän ei koskaan kysellyt, eikä kuullut uutisia.
Hänestä oli ehkä hiukan outoa, että hänen ystävänsä raunio-talossa, mies ja Rachel, näyttivät eloisammilta kuin edellisinä talvina.
Hän tuli eräänä aamuna kotiin kirkosta, sinne, missä hän asui vuokralla. Hänen talonsa ei oikeastaan ollut koti. Hän eli vuodesta vuoteen kuin muuttokannalla.
Muutamat lintuhäkit, viulu seinällä, muutamat varjokuvat hänen sukulaisistaan, nuottiteline ja nuottihylly, kaksi miekkaa ristissä, telttasänky ja pesukaappi haalistuneen verhon takana — siinä sisustus.
Toiseen huoneeseen paistoi aurinko — ja tomujuovan keskellä istui kehräävä kissa.
Kissa köyristi selkäänsä — tuli kiemuroiden urkurin luo ja painautui hänen kenkänsä kärkeä vasten.
"Oletko saanut aamiaisesi, pikku Matti? Etkö? No, jakakaamme!" sanoi mestari Ollivier.