Hän sytytti tulen uuniin ja valmisti maitokahvit itselleen ja Matille.
Ja kun molemmat olivat syöneet, istuutui herra matalaselkäiseen sohvaan, joka oli kova kuin vankilan vuode.
Sitten pani hän käsivartensa ristiin ja valkean etusormensa rystysen hienoille, kapeille huulilleen.
Kissa hyppäsi yhdellä loikkauksella hänen syliinsä — — —
Mutta lensi hämmästyneen loukkaantuneena nopeasti alas — — —
Mestari Ollivier ei suvainnut minkäänlaista lähentelyä tänään.
Hän ajatteli kuinka häiritsemättä hän oli elänyt täällä pitkän sarjan vuosia. Syöksyisiköhän häiriö nyt sisään?
Vanha kirkkoherra, jota hän sai kiittää nimityksestään pieneen virkaansa, oli niin heikko ja elähtänyt, että seuraajaa välttämättömästi tarvittiin pian.
Entä sitten?
Hän tiesi hyvin, että hänelle suotiin elatus vain toistaiseksi. Hän oli tottunut rauhaan ja säännöllisyyteen, ja hän osasi antaa arvoa molemmille — elämän myrskyjen jälkeen.