Hänellä ei ollut aavistustakaan, että se oli niin rappeutunut. Nyt kuiskasivat muurit ja seinät sen hänelle tomun alta, syvistä lovista ja halkeamista. Hän oli päässyt pienen temppelin salaisuuden taa, niin kuin päästään verhojen taa näyttämötaiteelle, yhdelle ihmisyyden jaloimmista taiteista vihityssä temppelissä, taiteelle, joka ei ole vähimmän jalo silloin, kun se on yhtynyt musiikkiin.
Hän tunsi hädän, huomasi vaaran, mikä väijyi kirkossa, selvimmin sen tähden, että hän oli tullut vastakkaisesta maailmasta: nousevan, tuoreen, voittoisana eteenpäin hyökkäävän kevään keskeltä.
"Jospa minusta voisi tulla hänen nuori, valoisa keväänsä, jospa voisin rohkaista ja riemastuttaa häntä, vaikken voisikaan olla hänen suojanaan ja tukenaan!" — Niin kuiskuttelivat äänet hänen lämpimässä sielussaan.
Grethi ei muistellut kukkia, jotka hän oli unohtanut metsään. Grethi toi hänelle toisenlaisia kukkia tänne.
Kaikkein vähimmin ajatteli hän nyt sulhastaan. — Kaikki mikä koski häntä itseään, oli mahdollisimman yhdentekevää, kaukaista.
Reippaasti avasi hän oven ja työnsi lahoneen verhon syrjään. Kaikki oli hiljaista, kaikki oli tyhjää … mutta tuo autio sisusta liikutti hänen mieltään kuin juhlallinen, hillitty tervehdys. Hän asteli pitkin parven hiljaa narisevaa permantoa — hän seisattui aivan urkujen viereen. — Tuossa oli penkki, missä hän istui soittaessaan, tuossa sormio — — ja tuolla suurien, vakavien, mykkien urkujen takana palkeet, urkujen kätketyt keuhkot … ja tuolla, penkillä, pyöreäkaarisen ikkunan säästävässä valaistuksessa istui olento kyyryssä ruoka-astian ääressä, niinkuin aarretta vartioiva kirkon henki, ja söi leukojen hitaasti ja eläimellisesti liikkuessa. Se oli kylän viisain mies, kirkon suojelijan irvikuva, vanha sotilas — herra Bengt urkujenpolkija henkilökohtaisesti.
* * * * *
Grethi nyökkäsi hänelle. Hän katsahti ylös asentoaan muuttamatta. Leuat lakkasivat hetkeksi jauhamasta. — Hän ojensi suunnattoman kätensä liikuttaen paksuja sormiaan erikoisella tavalla. Oli kuin mullan väriseen kämmeneen olisi salakirjoituksella piirretty sana: juomarahaa. —
"Kirkossa käynti muulloin kuin kirkonaikana", mutisi hän katkonaisella puhetavallaan — ja sormet liikkuivat odottaen.
Grethi ei ymmärtänyt hänen tarkoitustaan.