"On kai yhtä hyvä ottaako sen nominatiivissa vai ablatiivissa" sanoi
Bengt suurena ja huolettomana.
Grethi koetti lepyttää häntä ja kysyi:
"Jos joku osa uruissa särkyisi, osaisitteko te korjata sen?"
Taas veti ukko kelloa:
"Hrrrrr — — — ettäkö korjata? Kyllä minä luulen tuntevani urkuni. Minä luulen, että vaikka salama iskisi maahan ja löisi pillit säpäleiksi, osaisin minä panna ne kokoon niin että niistä tulisi paremmat kuin koskaan ennen!"
"Mestari Ollivier pitää kai teitä suuressa arvossa?" sanoi Grethi.
"Kai, kai?" hyrisi hän. "Hänen pitäisi! Mutta kuka aina itsensä ylentää, sen saattaa Herra kerran alentaa! Minulla on omat luuloni tästä kirkosta!"
"Kuinka niin?" kysyi Grethi hiukan hädissään.
"Minä luulen", sanoi ukko, "että loppu tulee äkkiä, hyvä neiti! Mutta minä en pelkää mitään — niinkauan kuin pienet harmaat eivät virka mitään."
"Mitä te sanotte Bengt? Pienet harmaat?"