"Kirkosta ei ole juuri mihinkään, — mutta meillä on urut!"
Hän lausui tuon "meillä" tavalla, joka ei miellyttänyt Grethiä. Mutta hän tahtoi olla ystävällinen urkujenpolkijalle saadakseen tilaisuuden puhua hänen isännästään mahdollisimman paljon. Hän korotti äänensä, mutta hänen ei kuitenkaan aina onnistunut saada kuuroa käsittämään sanojensa sisältöä.
"Niin, niin, meillä on urut", jatkoi ukko levittäytyen kahta leveämmäksi.
"Te haluaisitte ehkä osata soittaa niinkuin mestari Ollivier?" kysyi tyttö asettaen suunsa lähelle hänen karvaista korvaansa.
Bengt möyri nyrkillään tukkaansa, veti taas tornikelloa sisässään ja päästi ilmoille otteen latinan lauseopin säästöistään:
"Vellem quidem posse gloriari." Hän pysähtyi mietti ja jatkoi "quod Cyrum!"
Grethi hymyili. Hän oli kodissaan saanut mitä parhaan kasvatuksen, olipa lukenut latinaakin isänsä johdolla voidakseen auttaa häntä. Hän kysyi:
"Kuka on Cyrum, Bengt?"
"Cyrum — se on Cyrum, kuului vastaus varmasti kuin tietäjän suusta.
"Onkohan se ehkä kuningas Cyrus?" jatkoi tyttö veitikkamaisesti ja saattoi tuskin olla nauramatta.