Hänhän oli lopettanut kaiken — maksanut suuren velan — sovittanut sovitettavansa — haudannut — peittänyt mullalla — tukahuttanut soinnuilla sieluntuskat ja itsesyytökset, valituksen ja katkeruuden … mutta, hyvä Jumala, miksi on kaikilla, nuorilla, puhtailla, hyvillä naisilla samat lämpimät, syvät, polttavat silmät? — — —
Siksi että on miljoonia ja taas miljoonia miehiä, jotka sinkoavat sukukuntien vaihtelun rajutuulessa maan ympäri kuin kirjavat lehdet — — — tomuna ja tuhkana vielä eläessäänkin — — — ja vain yksi nainen: Eva — äiti ja neitsyt, joka yksin seisoo paikoillaan korkein povin, kädet riippuen — palavat silmät etsien, kysyvästi katsoen Jumalaa kasvoista kasvoihin — — — — —
* * * * *
Hän soitti Grethille.
Ja Grethi kuuli sen — ja nousi — ja meni urkurin luo, aivan kuin hänen paikkansa olisi urkurin rinnalla — kuin se aina olisi ollut siellä.
Hän ei ollut vähääkään hämillään. Urkuri katseli alhaalta ylös häneen, kun tyttö kumartui katsomaan nuottilehteä, joka oli avoinna. "Orpheus!" Mestarin surullisissa, sinisissä silmissä oli kostea kiilto — hän hyräili — Grethi hyräili … hän ei näyttänyt ollenkaan ihmettelevän sitä, — — — nyökkäsi vain kehottavasti sanoen: "Gluck on kuitenkin se mestari, joka osaa valittaa ilman katkeruutta ja rikkonaisuutta."
Hän hyräili:
J'ai perdu mon Euridice, Rien n'égale mon mahleur; — — —
[Olen kadottanut Eurydiceni ja suruni on vertaa vailla.]
Grethi jatkoi: