Hän kumartui Herran edessä — kiinnittämättä palvelijaan mitään huomiota ja sanoi:
"Olette kutsunut minua, Herra! Minä ihmettelen juuri teidän työtänne!"
"Se ei ole täydellistä — ja sinä et ihaile sitä. Minä näen sen sinun silmistäsi!" sanoi Herra.
"Te erehdytte, Herra! Minä en olisi koskaan saanut tällaista aikaan!" sanoi musta enkeli kunnioittavasti.
"Et", vastasi Herra ankarasti, "sillä sinulta puuttuu luomisen ilo. Sinä saatat huomata vain teoksen viat, kun se on valmis. Mutta työ ei ole täydellinen — sillä minä kaipaan luomakunnan kuuluvaa kiitosta suuresta lahjastani!"
Mustan enkelin kauniiden piirteiden yli kulki hymy — joka ei kaunistanut häntä.
"Minä olen, — jos saan puhua suoraan — luullut kaikkivaltiasta ylevämmän välinpitämättömäksi", sanoi Lucifer. "Mutta siitä onkin jo kulunut ääretön aika, kun te loukkaantuneena karkoititte minut luotanne. Me olemme kai molemmatkin hiukan muuttuneet. Sen minä vain tiedän, että jos minä olisin tehnyt sellaisen työn ja niin verrattain lyhyessä ajassa, lepäisin minä rauhassa varjossa — huolimatta siitä sisältyykö härän mylvinään, kakadulinnun huutoon, tai kaislan kuiskailuun kiitosta vai ei! — — —"
Silloin sanoi kaikkivaltias:
"Sinun silmiesi tummuus on pohjaton, Lucifer! — Mutta minä näen niiden läpi. Sinä tiedät aivan hyvin mitä minä kaipaan — ja ettei sitä voi hakea mylvinnästä, huudosta tai kuiskauksesta! Minulla on enkeleitä ympärilläni, ja sinä kuuluit kerran rakkaimpieni joukkoon. Mutta sinä loittonit minusta — etkä ole palannut.
"Minä kaipaan tässä maassa jotain, mikä voisi päästä minun kanssani lähimpään, rakkaimpaan yhteyteen — joka ei palvelisi minua sokeasti, ei kiittäisi minua orjallisesti — vaan toisi minulle sanoissa ja töissä takaisin sen ilon, mikä asui minussa, kun minä suunnittelin ja valmistin työni.