Jos tahtoo Venetsiassa rauhaa, niin pitää sitä etsiä vesiltä!
Mutta kun puoleksi uneksien loikoilen gondoolissani eikä minulla ole kaupungin ja sen ihmisten kanssa mitään tekemistä, mistähän silloin tulee se vieno kukkastuoksu, joka aaltoilee pitkin tyhjiä laguuneja? Se ei ole kotoisin giardini publici'n pölyisistä pensaista ja puista! Mistähän se tulee?…
Iltamessun aikaan, rasittavan päivän työstä päästyään, hänen oli tapana oikaista itsensä vuokratun gondoolin patjalle ja siinä loihtia mieleensä kuvia ja runoja.
Pienet kulahdukset veneen alla, heikot tuulenhenkäykset pitkin vedenkalvoa, joka imi itseensä pilvien hillityt värit, kaukaisten euganealaisten kukkuloiden siintävät piirteet — kaikki herätti hänessä sitä ääretöntä surunvoittoisuutta, joka ilmenee kaipuuna.
Siinä on tuskallinen makeus, ihan likellä suolaisten kyynelten rajaa.
Kaikkialla se on takeltunut kiinni meren pintaan. Missään ei se liene
niin haikeana kiinni kuin siinä hiljaisessa sisämeressä, joka kiertää
Venetsian ympäri.
Hän oli nuori — ei tällä haavaa rakastunut, liian äskettäin ollut rakastuneena — ja luuli jättäneensä taakseen tärkeän osan elämäänsä; hän, jonka vasta piti siihen ryhtyä.
Hän kääntyi soutajaansa Rigoon päin, joka oli häntä kuljettanut parin viikon ajan ja opettanut hänelle hieman Venetsian murretta:
Olen lukenut, että on olemassa muuan luostarisaari, San Lazzaro, missä loordi Byron opiskeli armeniaa. Onko semmoista saarta, missä loordi Byron ei ole opiskellut armeniaa — ja jota ei mainita Bädekerissä — ja jossa ei käy muita kuin sinä ja minä?
Rigo hellitti airosta toisen kätensä, viittasi sillä pitkin vedenpintaa ja maiskutti kieltään hiljaa:
"Tuolla on muuan luostarisaari — ja vanha puutarha — sieltä saa myös siemauksen hyvää viiniä — ja halvalla!"