Maria vain pudisti päätään; hän ei ollut ikinä nähnyt semmoista eikä kyennyt sitä kuvittelemaan.
Eiväthän he muuten olleetkaan sitä hakemassa. Kaupunki, museona, oli heiltä lukittuna.
Mitäpä olisikaan hyödyttänyt, jos hän olisi tytölle näyttänyt Colleonin ratsupatsasta? Mikä siinä oli taidetta, sitä ei Maria voisi omistaa, ja mies, joka seisoi hajareisin ratsun selässä — ei muuta kuin törkeännäköinen konna! Semmoisia hän lienee nähnyt kyllin monta isänsä patotyömiesten seassa.
Adelsvärd kysyi häneltä, oliko häntä koskaan pelottanut joku mies?
Maria muisteli: Mieskö — on, on kyllä! —
No kuka?
Hän ei tahtonut vastata.
Lienee ollut joku gondoolimies?
Ehkä niin! —
Rigo! — —