Maria kohautti hienoja olkapäitään ja loi katseensa kauvas: Toiset soutajat ovat kelpo miehiä, toiset huonoja. Ja silmät voivat olla hyviä ja pahoja! Sinä olet kelpo soutaja ja sinulla on hyvät silmät! sanoi hän ja hymyili.
Harmittaa, etten halkaissut sen miehen kalloa hyvällä sauvallani! sanoi Adelsvärd ja kiskoi airoa kiivaasti. Se on kehno mies ja hävytön veijari!…
Ja suuttumuksella koettaen peittää häpeän tuntoa Adelsvärd muisteli erästä aamua, jolloin oli ollut rouva Leontinan oven ulkopuolella.
Maria katseli häntä hätääntyneenä:
Älä koske häneen! Hän voi tehdä vaikka mitä — ja ne vetävät kaikki yhtä köyttä. Ne ovat huonoa väkeä. Ja sinun käy pahasti! —
Adelsvärd katui, että oli lainkaan kajonnut tähän asiaan.
Nyt hän tahtoi näyttää Marialle Venetsian Campo santoa, hautuumaa-saarta, joka on laguunissa puolitiessä Muranoa kohti.
Hän oli siihen itsekin hyvin mieltynyt — piirtänyt sen ja sommitellut siitä runoja. Tuossa se lepäsi kuuvalossa, aivan kuin kelluva loistoarkku, ympärillä hieman punertavat muurit, joiden takana mustat sypressit huojuivat yöviiman keinuttamina kuin messuten.
Maria kielsi soutamasta lähemmäs.
Pelkäätkö sinä vainajia? kysyi Adelsvärd.