"Nouse, kuningatar, nouse pian, Odysseus on saapunut ja on jo kostanut kotisi häpäisijöille", hän riemuitsi.
"Oi, Eurykleia, jumalat ovat järkesi hämmentäneet", nuhteli heräävä kuningatar. "Miten voitkaan vielä laskea leikkiä kanssani, tiedäthän muutenkin suruni suuruuden. Ja nyt herätit minut turhaan makeammasta unestani. Näin hyvin en olekaan nukkunut kahteen vuosikymmeneen. Mene nopeasti alas! Jos joku toinen olisi tämän tehnyt, olisin häntä rangaissut, ikäsi pelasti sinut vihaltani."
"Ei, lapseni, en laske leikkiä", virkkoi vanhus. "Totta puhun. Se vieras, jota kaikki ivasivat, on Odysseus. Telemakos tiesi sen, vaikk'ei siitä hiiskunut."
Nopeasti hypähti Penelope vuoteeltaan, syleili vanhaa hoitajaa ja kysyi, miten Odysseus saattoi kaikki voittaa.
"En nähnyt enkä kuullut, miten kaikki kävi", kertoi Eurykleia, "mutta valitusta kuului saleista huoneisiin, jossa kaikki palatsin naiset istuivat lukittujen ovien takana. Vihdoin kuulin Telemakon kutsuvan minua ja kun alas saliin astuin, näin Odysseun seisovan kuin hurjan leijonan kosijain ruumiiden keskellä."
"Ystäväni", virkkoi kuningatar, joka jälleen alkoi epäillä uutista, "käykäämme alas poikani luo. Haluan nähdä murhatut kosijat ja heidän voittajansa."
Hän astui alas saliin vapisevin sydämin miettien, kysyisikö vieraalta jotakin vai rientäisikö syleillen häntä tervehtimään. Hän istahti kuitenkin lieden ääreen vastapäätä pilariin nojaavaa Odysseuta, joka odotti, että Penelope häntä ensin puhuttelisi. Kuningatar istui aivan hiljaa katsellen. Jo näyttivät piirteet tutuilta, mutta vilkaistuaan vaaterisoihin, tuntui hän taas oudolta.
Silloin astui Telemakos pahastuneena äitinsä luo, virkkaen:
"Oi, äiti, miten kivikova sydämesi onkaan! Miks'et riennä isän luo, miksi et puhu hänelle, et kysele mitään. Noin liikkumatonna ei kenkään toinen vaimo voisi istua, jos hänen puolisonsa kahden pitkän vuosikymmenen kuluttua palaisi. Et ole konsaan moista kovuutta osoittanut."
Jalo Penelope sanoi silloin: