Ja meijeristin parkkiintuneet kasvot näyttivät loistavan ilosta.
"Nyt", ajatteli Derville astuessaan ajoneuvoihinsa, "menkäämme tapaamaan vastustajaamme. Älkäämme näyttäkö hänelle korttejamme, vaan koettakaamme saada selville, millaiset lehdet hänellä on, voittaaksemme pelin yhdellä ainoalla iskulla. Häntä täytyisi pelotella? Hän on nainen. Mitä pelkäävät naiset eniten? Mutta naiset eivät pelkää muuta kuin…"
Hän alkoi tutkia kreivittären asemaa ja vaipui sellaisiin mietteisiin, joihin suuret valtiomiehet antautuvat laatiessaan suunnitelmiaan, koettaessaan arvata vihollismaiden ministeristöjen salaisuuksia. Eivätkö sitten asianajajat ole jonkinlaisia valtiomiehiä, joiden tehtävänä on yksityisten asiain hoitaminen? Silmäys kreivi Ferraudin ja hänen vaimonsa asemaan on tässä välttämätön, jotta voisimme ymmärtää asianajajan taitavuuden.
V.
Herra kreivi Ferraud oli Pariisin parlamentin erään entisen neuvoksen poika, jonka isä hirmuhallituksen aikana oli paennut maasta ja joka, jos olikin pelastanut henkensä, oli menettänyt omaisuutensa. Hän palasi Ranskaan konsulivallan aikana ja pysyi aina uskollisena Ludvig XVIII:n asialle, jonka seurapiirissä hänen isänsä oli oleskellut ennen vallankumousta. Hän kuului siis Saint-Germainin esikaupungin puolueeseen, joka ylevästi oli kestänyt kaikki Napoleonin houkutukset. Nuoren kreivin, jota silloin sanottiin vain yksinkertaisesti herra Ferraudiksi, tunnettu kyky saattoi hänet keisarin lähentelemisen esineeksi, keisarin, joka usein oli yhtä iloinen ylimystöstä kuin taisteluissakin saamistaan voitoista. Kreiville luvattiin antaa takaisin hänen entinen arvonimensä, hänen myymättä jääneet tiluksensa, viitattiin ministerin, senaattorin paikkoihin tulevaisuudessa.
Keisari epäonnistui.
Herra Ferraud oli, kreivi Chabertin kuollessa, nuori, kaksikymmentäkuusivuotias, ilman omaisuutta, miellyttävän näköinen. Hän oli saavuttanut suosiota, Saint-Germainin esikaupunki oli ylpeä hänestä. Mutta rouva kreivitär Chabert oli osannut saada niin suuren osan miehensä jättämästä omaisuudesta, että kahdeksantoistakuukautisen leskenäolonsa jälkeen hänellä oli noin neljänkymmenen tuhannen vuotuiset korot. Hänen naimisiinmenoaan nuoren kreivin kanssa ei Saint-Germainin esikaupungissa pidetty minään uutisena. Tyytyväisenä tähän liittoon, mikä oli sopusoinnussa hänen sulautustuumansa kanssa, palautti keisari rouva Chabertilie sen rahasumman, mikä hänen miehensä jälkisäädöksen mukaan oli joutunut valtiolle.
Mutta keisarin toiveet pettivät nytkin. Rouva Ferraud ei ollut rakastunut ainoastaan rakastajaansa, vaan häntä viehätti ajatus päästä ylpeään seuraan, joka, vaikka olikin nöyryytetyssä asemassa, hallitsi keisarillista hovia. Tämä avioliitto tyydytti hänen turhamaisuutensa yhtähyvin kuin hänen intohimonsakin. Hän oli muuttumaisillaan hyvin hienoksi naiseksi. Kun Saint-Germainin esikaupunki huomasi, että nuoren kreivin avioliitto ei merkinnyt siirtymistä vihollisleiriin, niin hieno seurapiiri avasi ovensa hänen vaimolleenkin.
Sitten tuli hallitusvaihdos. Kreivi Ferraudin poliittinen nousu ei ollut nopea. Hän käsitti sen ahdinkotilan, missä Ludvig XVIII oli, hän kuului niihin asiantuntijoihin, jotka odottivat, että vallankumouksen kuilu olisi sulkeutunut, sillä tällä kuninkaallisella lauseella, vaikka sitä vapaamieliset pilkkasivatkin, oli poliittinen merkityksensä. Siitä huolimatta säädös, johon viitattiin siinä pitkässä asianajajan lausunnossa, jolla tämä kertomus alkoi, oli palauttanut hänelle kaksi metsikköä ja yhden maatilan, joiden arvo oli huomattavasti kohonnut takavarikon aikana. Tällä hetkellä, vaikkakin kreivi Ferraud oli valtion asiamies, ylitirehtööri, hän piti asemaansa ainoastaan poliittisen uransa alkupisteenä.
Kokonaan niiden huolien valtaamana, jotka aiheutuvat kalvavasta kunnianhimosta, hän oli kiinnittänyt itseensä, ottanut sihteerikseen, entisen rappiollejoutuneen asianajajan, Delbecqin, joka oli ylen taitava mies ja tunsi kaikki juristien juonet ja metkut. Tälle uskoi nyt kreivi kaikkien yksityisasiainsa hoidon. Kokeneena asianajajana oli Delbecq niin hyvin ymmärtänyt asemansa kreivin palveluksessa, että oli, järkisyistä, pysynyt rehellisenä. Isäntänsä avulla hän toivoi saavansa jonkun paikan ja hoiti sentähden hänen omaisuuttaan kaikella huolella. Hänen käytöksensä kumosi hänen entisen elämänsä, niin että häntä pidettiin panettelun uhriksi joutuneena.