Olinko siis väärässä ottaessani teidät kohtaloni ainoaksi ja ainokaiseksi ratkaisijaksi? Olkaa samalla kertaa tuomarina ja asianosaisena jutussa. Jätän itseni teidän luonteenne jalouden haltuun. Teillä on hyvyyttä antaaksenne minulle anteeksi viattomuudessa tekemieni virheiden seuraukset. Tunnustan siis teille rakastavani herra Ferraudia. Olen luullut olevani oikeutettu rakastamaan häntä. En punastu teidän edessänne tuon tunnustuksen vuoksi. Jos se teitä loukkaa, niin se ei ollenkaan häpäise meitä. En voi salata teiltä tosiasioita. Kun sattuma jätti minut leskeksi, niin en ollut äiti.
Saadakseen vaimonsa vaikenemaan eversti antoi hänelle kädellään merkin, ja he eivät virkkaneet sanaakaan puolen ranskalaisen penikulman matkalla. Chabert luuli näkevänsä nuo kaksi pientä lasta edessään.
— Rosine!
— Mitä, eversti?
— Kuolleet tekevät siis kovin väärin noustessaan ylös?
— Oh, eversti, eipä suinkaan! Älkää luulko minua kiittämättömäksi. Tapaatte ainoastaan rakastajattaren ja äidin sieltä minne te olitte jättänyt puolison. Jos minun vallassani ei ole enää rakastaa teitä, niin tiedän kyllä, mistä olen teille kiitollisuuden velassa, ja voin osoittaa teille tyttären kaikkea hellyyttä.
— Rosine, — jatkoi vanhus lempeällä äänellä, — minulla ei ole enää mitään kaunaa sinua kohtaan. Unhoitamme kaiken, — lisäsi hän sellaisella hymyllä, jonka sulous on aina kauniin sielun heijastusta. — En ole toki niin epähieno, että vaatisin naista, joka ei minua enää rakasta, olemaan rakastavinaan minua.
Kreivitär loi häneen niin kiitollisen katseen, että Chabert-rukka olisi tahtonut palata hautaansa Eylaussa. Muutamat ihmiset ovat niin uhrautuvaisia, että heidän hyvityksekseen riittää varma tieto siitä, että ovat tehneet rakastamansa ihmisen onnelliseksi.
— Ystäväni, me puhumme kaikesta sitten myöhemmin ja tyyntynein sydämin, — sanoi kreivitär.
Keskustelu kääntyi toiselle tolalle, sillä oli mahdotonta jatkaa puhetta yhdestä ja samasta asiasta. Vaikkakin molemmat aviopuolisot usein palasivat eriskummaiseen asemaansa, joko viittaillen tai sitten vakavasti, niin heidän matkansa oli hauska, sen kestäessä he muistelivat menneen yhdyselämänsä ja keisarikunnan aikuisia tapahtumia. Kreivitär osasi antaa näille pikku muistoille suloisen viehätyksen ja keskustelulle sellaisen surumielisen sävyn, mikä on välttämätöntä sen pitämiseksi vakavana. Hän osasi elvyttää rakkauden, herättämättä haluja, ja sai ensimäisen puolisonsa näkemään kaiken sen siveellisen suuruuden, jonka hän, kreivitär, oli saavuttanut, koettaen totuttaa kreiviä ajatukseen rajoittaa onnensa ainoastaan niihin riemuihin, joita isälle tuottaa hellästi rakastetun tyttären läsnäolo.