Lakivoimainen sattui vanhuksen sydämeen ja herätti hänessä vaistomaisia epäilyjä. Hän loi vaimoonsa katseen, joka sai tämän punastumaan. Kreivitär loi silmänsä maahan, ja eversti pelkäsi, että hänen täytyisi halveksia vaimoaan. Kreivitär pelkäsi karkoittaneensa everstin aran häveliäisyyden ja ankaran vilpittömyyden, everstin, jonka jalomielisen luonteen ja alkuperäiset hyveet hän tunsi. Vaikka nämä ajatukset olivatkin levittäneet joitakin pilviä heidän otsalleen, niin hyvä sopusointu palasi heti heidän välilleen. Kas tällä lailla. Lapsen ääni kajahti kaukaa.
— Jules, jätä sisaresi rauhaan! — huudahti kreivitär,
— Mitä? Ovatko teidän lapsenne täällä? — kysyi eversti.
— Kyllä, mutta olen kieltänyt heitä häiritsemästä teitä.
Vanha soturi käsitti sen hienotunteisuuden ja naisellisen vaiston, mikä ilmeni tässä näin kohteliaassa menettelyssä, ja tarttui kreivittären käteen suudellakseen sitä.
— Sallikaa niiden tulla, — sanoi hän.
Pieni tyttö juoksi esiin valittaakseen veljensä käyttäytymistä.
— Äiti!
— Äiti!
— Hän se…