— Tuo Ferragus, tuo Bourignard tai tuo herra de Funcal on demooni! huudahti Maulincour luettuaan sen. Mihin hirvittävään labyrinttiin minä olenkaan astunut? Minne minä kuljen? — Olen ollut väärässä, herra, sanoi hän katsoen Jules'iin; mutta kuolema on varmaankin suurin sovituksista ja minun kuolemani lähestyy. Voitte kysyä minulta, mitä vain tahdotte, olen kokonaan käytettävänänne.
— Herra paroni, teidän pitäisi tietää, missä tuo tuntematon asuu, minä tahdon ottaa tästä salaisuudesta selvän, vaikkapa se maksaisi kaiken minun omaisuuteni; ja noin julmaa ja nerokasta vihollista vastassa hetket ovat kalliit.
— Justin on sanova teille kaiken, vastasi paroni.
Nämä sanat saattoivat suurmestarin liikahtamaan nojatuolissaan.
Auguste soitti.
— Justin ei ole talossa, huudahti tuomioherra paljon sanovalla hätäisyydellä.
— Ei tee mitään, sanoi Auguste eloisasti, väkemme tietää missä hän on, nouskoon yksi mies hevosen selkään etsimään häntä. Teidän palvelijannehan on Pariisissa, eikö niin? Hänet siis löydetään.
Suurmestari näytti huomattavasti hämmästyneeltä.
— Justin ei saavu, ystäväni, sanoi vanhus. Hän on kuollut. Olisin tahtonut salata sinulta tämän tapahtuman, mutta…
— Kuollut, huudahti herra de Maulincour, kuollut? Ja koska? ja miten?