Tämä portinvartijatar asui suuren portin alla jonkinlaisessa kanahäkissä, pienessä pyörien päälle asetetussa puuhökkelissä, joka hyvin muistutti niitä pikku taloja, joita poliisi on rakennuttanut kaikkiin ajurien seisomapaikkoihin.
— Mitä? sanoi portinvartijatar jättäen sukan, jota hän kutoi.
Pariisissa sointuvat ne eri ainekset, jotka yhdessä ahtavat leiman jollekin tämän suunnattoman kaupungin osalle, ihmeteltävästi yhteen kokonaisluonteen kanssa. Niinpä portinvartija, ovenvartija, sveitsiläinen tai miksi tuota Pariisi hirviön tärkeätä lihasta kutsuttaneekin, on alati sen korttelin mukainen, johon hän kuuluu, vieläpä usein ruumiillistunut kuva siitä. Joutilaana, koruompeluksilla kirjailtuna, laskee portinvartija korkojaan faubourg Saint-Germain'issa, Chaussée-d'Antin'issa hänellä on mukavuutensa, Pörssin korttelissa hän lukee sanomalehtiä, faubourg Montmartre'ssa hänellä on virka. Prostitueerattujen korttelissa on portinvartijana vanha prostitueerattu; Marais'ssa on portinvartijatar kunniallinen, tiuskea ja oikukas.
Jules'in nähdessään tämä portinvartijatar otti veitsen kohentaakseen lämmitysastiansa melkein sammuneita hiiliä; sitten hän sanoi:
— Te kysytte rouva Etienne'a, tarkoitatteko rouva Etienne Gruget'a?
— Kyllä, sanoi Jules Desmarets melkein harmistuneen näköisenä.
— Häntä, joka tekee koristetöitä?
— Niin.
— Hyvä on, herra, sanoi portinvartijatar tullen ulos häkistään, asettaen kätensä Jules'in käsivarrelle ja johtaen hänet pitkän käytävän päähän, joka oli kaareva kuin kellari, nouskaa vain ylös toisia portaita pihan perällä. Näettekö ikkunoita, joissa on leukoijia, siellä asuu rouva Etienne.
— Kiitoksia, rouva. Luuletteko, että hän on yksin?