Hän on ollut kuin hyvyys itse vanhempaa rouva Gastonia kohtaan, jota hän pyysi olemaan Huvimajassa kuin kotonaan, ja hän hoiteli emännän osaa tuolla Chaulieuille ominaisella, ylhäisen miellyttävällä tavalla, jossa ei kukaan voi vetää hänelle vertoja.
Kirjoitin heti herttua ja herttuatar de Chaulieulle, herttua de Rhétorélle ja herttua de Lenoncourt Chaulieulle, samoin Madeleinelle. Siinä tein viisaasti. Seuraavana päivänä ei Louise edellisen päivän rasitusten uuvuttamana voinut enää mennä ulos; hän ei jaksanut edes nousta vuoteestaankaan ennenkuin vasta päivälliseksi. Madeleine de Lenoncourt, Louisen molemmat veljet ja hänen äitinsä saapuivat illalla. Se kylmyys, jonka hänen uusi avioliittonsa oli aiheuttanut hänen ja hänen perheensä välillä, oli kadonnut. Tästä illasta lähtien tulevat Louisen molemmat veljet ja isä hevosella joka aamu Parisista häntä tervehtimään ja nuo molemmat herttuattaret viettävät kaikki illat Huvimajassa. Kuolema lähentää ihmisiä toisiinsa, samalla kuin se painaa alas ja vaientaa kaikki pikkumaiset intohimot. Louise on ihanan ylevä suloudessaan, viisaudessaan, sielukkaisuudessaan ja hellätunteisuudessaan. Viimeiseen hengenvetoon asti säilyttää hänen lumoava olemuksensa tuon sille ominaisen kaunoaistin, josta hän on niin kuuluisa, ja hän jakaa meille yhäkin noita samoja henkensä aarteita, jotka aikoinaan tekivät hänet Parisin kuningattareksi.
"Tahdon olla kaunis arkussanikin", sanoi hän hymyillen siten kuin hän ainoastaan voi, kun hänen täytyi jäädä vuoteeseen sammuakseen hiljaa pois, ja neljätoista päivää on hän nyt täten riutunut.
Hänen huoneessaan ei ole pienintä merkkiä sairaudesta, kaikki rohdot ja voimistavat nesteet, koko lääkehoidollinen kalusto on kätketty piiloon.
"Enkö kuolekin kauniisti?" sanoi hän Sèvres'in kirkkoherralle, jolle hän ripitti itsensä.
Otamme kaikki ahneesti vaarin hänen sanoistaan. Gaston, jota niin suuri levottomuus ja niin monet kamalat tiedonannot ovat koetelleet, ei ole vailla rohkeutta, mutta hän on saanut kovan iskun, en hämmästelisi yhtään, jos hän aivan luonnollisesti seuraisi vaimoaan. Eilen sanoi hän minulle, kun kävelimme lammen rannalla: — "Minun täytyy olla isän sijassa noille molemmille lapsille…" Ja hän viittasi kälyynsä, joka käveli hänen veljenlapsiensa kanssa. "Mutta vaikk'en aiokaan tehdä mitään luopuakseni tästä maailmasta, luvatkaa minulle kuitenkin olla toinen äiti heille ja saada miehenne ottamaan vastaan julkinen holhooja-asema, jonka yhdessä kälyni kanssa olen uskova hänelle." Tämän sanoi hän ilman pienintä juhlallisuutta, niinkuin ihminen, joka tuntee olevansa kadotettu. Hänen kasvonsa vastaavat hymyilyllä Louisen hymyilyyn, mutta minä olen ainoa, joka en anna sen pettää itseäni. Hän kehittää yhtä paljon rakkautta kuin Louisekin. Louise on tahtonut nähdä kummipoikansa; mutta olenpa melkein tyytyväinen siitä, että hän on Provencessa; muuten olisi hän rajattomalla anteliaisuudellaan häntä kohtaan saattanut minut aivan hämilleni.
25 p:nä elokuuta (hänen syntymäpäivänään).
Eilen illalla houraili Louise vähän aikaa, mutta se oli todellakin siron kaunista hourailua, joka osoittaa, että sielukkaat ihmiset eivät kadota päätään samalla tavoin kuin jokapäiväiset arki-ihmiset ja tyhmyrit. Hän lauloi sammuvalla äänellä muutamia italialaisia lauluja Puritanista, Somnambulasta ja Mosésta. Me seisoimme vuoteen ääressä äänettöminä ja meillä oli kaikilla, yksinpä hänen veljellään Rhétoréllakin, kyyneleet silmissä, oli nimittäin ilmeistä, että hänen sielunsa täten pakeni. Hän ei nähnyt meitä enää! Kuitenkin viipyi koko hänen olemuksensa sulo vielä tässä heikossa ja taivaallisen ihanassa laulussa. Yöllä alkoi kuolinkamppailu. Tulin hänen luokseen kello seitsemän aamulla auttaakseni häntä hiukan nousemaan, hän oli saanut jälleen vähän voimia ja tahtoi istuutua ikkunan ääreen sekä pyysi saada Gastonin käden… Tällä tavoin, ystäväni, jätti suloisin enkeli, mikä koskaan tämän maan päällä on ollut, meille ainoastaan maallisen tomuverhonsa. Kun hän edellisenä iltana — Gastonin tietämättä — sai viimeisen voitelun, sill'aikaa kun Gaston hiukan vahvisti itseään unella, pyysi hän minua lukemaan itselleen De profundista ranskaksi, jota hän tahtoi kuunnella istuessaan siinä, katsellen tuota ihanaa luontoa, jonka hän itse oli luonut. Hän toisti ajatuksissaan eilen lukemani sanat ja puristi miehensä kättä. Gaston oli nimittäin polvillaan toisella puolen hänen lepotuoliaan.
26 p:nä elokuuta.
Sydämeni on murtunut. Olen juuri nähnyt hänet käärinliinoissaan, hän on tullut kalpeaksi ja hänen ihollaan on sinerviä vivahduksia. Oi, tahdon nähdä lapseni, lapseni! Tule vastaani lapsien kanssa!