"Oi! Jos he vielä aikovat pelastaa minut, niin saavat kiirehtiä!" huudahti hän. "Sama tunne, joka ajoi minut kuolemaan, saa minut nyt kurkoittamaan kohti elämää."
"Mitä olet tehnyt?"
"Olen saattanut itseni viimeiselle keuhkotaudin asteelle muutamassa päivässä."
"Miten?"
"Yöllä ensin hiostutin itseni ja sitten riensin lammelle ja istuuduin kasteiseen ruohoon. Gaston luulee, että olen vain vähän kylmettynyt, mutta minä kuolen."
"Lähetä hänet pois Parisiin, niin haen itse lääkärit", sanoin minä ja kiiruhdin kuin mieletön takaisin sille paikalle, johon olin jättänyt heidät.
Ah, ystäväni, lääkärintutkimuksen jälkeen ei kukaan näistä oppineista antanut minulle edes pienintä toivon kipinää; he ovat kaikki sitä mieltä, että Louise on kuoleva syyslehtien varistessa. — Tuon rakkaan olennon ruumiinrakennus on omituisella tavalla palvellut hänen tarkoitusperiään; hänellä oli taipumusta siihen tautiin, joka hänessä nyt on puhjennut esiin; hän olisi voinut elää vielä kauankin, mutta muutamassa päivässä on hän saattanut itsensä aivan auttamattomaan tilaan. En voi kertoa, mitä tunsin, kun kuulin lääkärien tarkoin perustellun tuomion. Sinä tiedät, että aina olen elänyt yhtä paljon Louisea kuin itseäni varten. Olin niin murtunut, etten voinut edes saattaa noita julmia lääkäreitä ulos ovesta. Kyynelissä kylpien vietin ties kuinka kauan tuskaisten ajatusteni parissa. Taivaallinen ääni herätti minut vihdoin lamaannuksestani sanoilla: — "No niin, minä olen tuomittu." Sen sanoi Louise laskien kätensä olalleni. Hän pakoitti minut nousemaan ja seuraamaan itseään pikku salonkiin.
"Älä jätä minua", pyysi hän rukoilevin katsein, "en tahdo nähdä epätoivoa ympärilläni; tahdon ennen kaikkea salata kaikki häneltä, minulla on kyllä voimaa siihen. Olen täynnä tarmoa ja nuoruutta ja tahdon kuolla pystypäin. Omasta puolestani en surkuttele itseäni; kuolen juuri niin, kuten usein olen toivonut: kolmenkymmenen vuotiaana, nuorena, kauniina, ja olen kokonaan oma itseni. Mitä häneen taaskin tulee, niin olisin tehnyt hänet onnettomaksi, sen huomaan nyt. Olen tarttunut oman rakkauteni verkkoon, niinkuin hirvi, joka kuristaa itsensä, kärsimättömänä siitä, että on antanut vangita itsensä; meistä kahdesta olen minä hirvi… ja villi hirvi lisäksi. Aiheeton mustasukkaisuuteni on jo koskenut hänen sydämeensä ja tuottanut hänelle kärsimystä. Sinä päivänä, jolloin minun epäluuloni olisi otettu vastaan välinpitämättömyydellä, joka on kaiken mustasukkaisuuden lopullinen palkka, niin… silloin olisin kuollut. Olen tehnyt tilini selväksi maailman kanssa. On olemassa sellaisiakin olentoja, jotka ovat suorittaneet maailmassa kuudenkymmenen vuoden kokemukset, vaikkakin he itse asiassa ovat eläneet siinä vain parin vuoden ajan, minä näytän vain kolmenkymmenen vuotiaalta, mutta itse asiassa olen jo elänyt kuusikymmentä rakkauden vuotta. Sekä minulle itselleni että hänelle on tämä ratkaisu siis onnellinen. Meidän molempien laita on sitä vastoin toinen; sinä kadotat sisaren, joka rakastaa sinua, ja sellainen menetys on korvaamaton. Sinä, ja ainoastaan sinä, saat todella itkeä kuolemaani… Minun kuolemani", jatkoi hän sitten pitkän vaitiolon jälkeen, jolloin näin hänet ainoastaan kyynelteni hunnun läpi, "antaa kaikille julman opetuksen. Rakas pikku kureliivi-tohtorini oli oikeassa: avioliiton ei tule perustua intohimolle, ei edes rakkaudelle. Sinun elämäsi on kaunis, olet kulkenut tietäsi eteenpäin ja ruvennut päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän rakastamaan Louis'ta; jota vastoin aviollinen yhdyselämä, joka alkaa suurella rakkauden intohimolla, ajaa välttämättä purtensa karille. Minulta se ensin riisti pois mitä jaloimman ja alttiimman miehen, nyt riistää se vielä minulta maailman miellyttävimmän ja runollisimman puolison. Olen kuitenkin tullut tuntemaan sekä sielun että ruumiin ihanat ihanteet. Felipessä vallitsi sielu ruumista ja ikäänkuin hahmosteli sen uudelleen, Gastonissa kilpailevat sydän, nerous ja kauneus. Kuolen jumaloituna ja rakastettuna, mitä voisin parempaa toivoa?… Sopia Jumalan kanssa, jonka olen kenties laiminlyönyt, mutta jota nyt kaikesta sydämestäni rukoilen, että hän rakkaudessaan kerran jälleen antaisi minulle nämä molemmat enkelit taivaaseen! Ilman heitä olisi paratiisi minulle autio. Olisin muille murheellinen esimerkki, ellen olisi poikkeus. On mahdotonta kohdata useampia sellaisia miehiä kuin Felipe tai Gaston, ja sentähden käykin yhteiskunnan laki tässä suhteessa yksiin luonnon lain kanssa. Niin, nainen on heikko olento, jonka, silloin kun hän menee naimisiin, on kokonaan alistettava tahtonsa miehen tahdon alle, mies sitävastoin on velkapää vastapainoksi uhraamaan hänelle itsekkäisyytensä. Ne kapinat ja kyyneleet, jotka meidän sukupuolemme viime aikoina niin suurella melskeellä on aiheuttanut, ovat typeryyksiä, jotka osoittavat, että hyvin olemme ansainneet sen lapsinimityksen, jonka filosofit ovat meille antaneet."
Tähän tapaan jatkoi hän puhettaan tuolla lempeällä äänellään, jonka sinäkin tunnet, ilmituoden mitä hienoimmassa muodossa mitä järkevimpiä asioita maailmassa, kunnes Gaston palasi tuoden mukanaan Parisista kälynsä, hänen molemmat lapsensa ja heidän englantilaisen hoitajattarensa, jotka kaikki Louise oli pyytänyt häntä tuomaan.
"Kas tässä siis ovat minun kauniit pyövelini", sanoi hän saadessaan nähdä veljenpoikansa. "Kuinka olisi ollut mahdollista välttää erehdystä? Miten he ovat setänsä näköisiä!"