Marie ei tietenkään noussut kirkkotorille, jonka alapuolitse kulki, vaan suuntasi askeleensa kävelypaikalle. Kun hän oli jättänyt taakseen matalat, vihreiksi maalatut kaiteet, jotka olivat Pyhän Leonardin portin torniin sijoitetun päävahdiston edessä, eteen avautuva suuremmoinen näky sai hänen intohimonsa hetkeksi vaikenemaan.
Hän ihaili sitä laajaa Couësnon-laakson alaa, joka ulottui Pèlerine-vuorelta aina sille vuorenrinteelle, jota pitkin nousee Vitréhen johtava tie; sitten hänen katseensa pysähtyivät Nid-aux-Croc'iin ja Gibarry-laakson mutkiin, jota ympäröivät vuorenhuiput olivat laskevan auringon autereisten säteiden kultaamat. Hän melkein pelästyi Nançonin laakson syvyyttä, jonka korkeimpien poppeleiden latvat tuskin ylettyivät "Kuningattaren portaiden" alapuolella olevien puutarhojen muureihin. Sitten hän kulki yllätyksestä yllätykseen siihen paikkaan asti, mistä näki Gibarry-laakson takaa suuren laakson ja sen ihanan maiseman, jota kehysti kaupungin muodostama hevosenkenkä, Pyhän Sulpicen kalliot ja Rillén harjanteet.
Tähän aikaan päivästä esikaupunkien taloista kohoava savu verhosi esineet siniseen harsoonsa; päivän kirkkaat värit alkoivat vaaleta; taivas kävi helmenharmaaksi. Kuu alkoi luoda hohdettaan tähän kauniiseen syvänteeseen. Kaikki oli omansa vaivuttamaan sielua haaveiluun ja palauttamaan mieleen rakkaat olennot. Yhtäkkiä hän ei enää kiinnittänyt mitään huomiota Pyhän Sulpicen esikaupungin paanukattoihin, ei sen kirkkoon, jonka rohkea torninhuippu häipyy laakson syvyyteen, ei satavuotisiin muratti- ja metsäköynnös-kerroksiin, jotka peittävät vanhan linnan muureja, jonka aukoista näkee Nançonin virran kuohuvan myllynrattaiden alla, sanalla sanoen, hän ei enää kiinnittänyt huomiota mihinkään tässä maisemassa. Turhaan aurinko laskiessaan siroitti kultapölyään ja punaisia harsojaan kallioilla kohoavien somien rakennusten yli, veteen ja niityille, Marie seisoi liikkumattomana Pyhän Sulpicen kallion edessä. Se mieletön toive, joka oli houkutellut hänet kävelypaikalle, oli kuin ihmeen kautta toteutunut.
Vastakkaisella vuorenkukkulalla kasvavien kinsteri- ja piikkiherne-pensaiden lomissa hän luuli tuntevansa, verhoavista vuohentaljoista huolimatta, useat Vivetièren vieraista, joista erityisesti erosi Gars, jonka vähimmätkin liikkeet selvästi näkyivät laskevan auringon himmeässä valossa. Jonkun askeleen päässä pääryhmästä hän näki hirvittävän vihollisensa, rouva du Guan. Hetken aikaa neiti de Verneuil luuli näkevänsä unta. Mutta hänen vihollisensa viha todisti hänelle pian, että kaikki tässä unelmassa oli todellista. Hän tarkkasi järkähtämättä markiisin pienimpiäkin liikkeitä, ja sentähden hän ei huomannut, kuinka huolellisesti rouva du Gua tähtäsi häneen pitkällä pyssyllä. Seuraavassa tuokiossa pyssynlaukaus nosti kaiun kallioissa, ja Marien ohi viuhuva luoti todisti hänelle kilpailijattarensa taitavuutta.
— Hän lähettää minulle nimikorttinsa! — hän virkkoi itsekseen nauraen.
Samassa kajahti lukuisia "ken siellä "-huutoja vahdistosta vahdistoon, linnasta aina Pyhän Leonardin portille, ilmaisten chouaneille fougèrelaisten valppauden, kun niin hyvin vartioivat sitäkin vallinsa osaa, jota vähin vaara uhkasi.
"Se on tuo mies, ja se on tuo nainen!" — ajatteli Marie.
Salaman nopeudella hänen päässään välkähti ajatus lähteä hakemaan markiisia, seurata häntä ja yllättää hänet.
— Mutta olen ilman aseita! — hän huudahti.
Hänen mieleensä muistui, että hän lähtiessään Parisista oli heittänyt yhteen pahvilippaaseensa kauniin tikarin, jota ennen oli kantanut sulttaanitar ja jota hän päätti käyttää aseenaan sotanäyttämöllä, samoin kuin ne lystikkäät henkilöt, jotka varustautuvat albumeilla, niihin merkitäkseen matkalla vaikutelmansa. Mutta silloin oli häntä vähemmin viehättänyt toivo saada vuodattaa verta kuin huvi kantaa kivillä koristettua komeaa kandjar-tikaria ja leikitellä sen häikäisevän puhtaalla terällä. Kolme päivää aikaisemmin hän oli katkerasti katunut, että oli jättänyt tämän aseen lippaaseensa, silloin kun hän vapautuakseen siitä inhoittavasta rangaistuksesta, jonka hänelle valmisti kilpailijattarensa, oli tahtonut kuolla.