Francinen olemuksessa ilmeni niin syvä vakaumus, että Marie täysin käsitti tuon saarnan salaisuuden, papiston vaikutuksen maalaisiin ja nyt alkavan kohtauksen suunnattomat seuraukset. Alttaria lähinnä olevat miehet lähestyivät yksitellen ja polvistuivat ojentaen pyssynsä saarnaajalle, joka laski ne alttarille. Myöskin Galope-Chopin riensi esille ojentamaan vanhaa metsästyspyssyään. Nuo kolme pappia lauloivat Veni Creator hymnin, ja samaan aikaan äskeinen saarnaaja verhosi nuo murha-aseet sinervällä suitsutussavulla, muodostaen ilmassa pyhänsavun huiskuttimella toisiinsa liittyviä kiemurakuvioita. Kun tuuli oli hajoittanut pyhänsavun, jaettiin pyssyt järjestyksessä omistajilleen. Joka mies vastaanotti polvistuen aseensa pappien käsistä, samalla kun nämä mutisivat latinalaista rukousta. Asestettujen miesten palatessa paikoilleen, puhkesi läsnäolijain siihen asti pidätetty innostus hirvittävänä, mutta samalla liikuttavana.
— Domine, salvum fac regem. [Herra, suojele kuningasta. Suom.]
Näin alkoi se rukous, jonka saarnaaja kaiutti sointuvalla äänellä ja jonka seurakunta voimakkaasti laulaen toisti kahteen kertaan. Tässä laulussa oli jotain hurjaa ja sotaisaa. Ne molemmat sävelet, jotka vastasivat regem-sanaa, minkä merkityksen rahvas helposti ymmärsi, laulettiin niin tarmokkaasti, ettei neiti de Verneuil voinut olla hartaasti ajattelematta maanpakoon ajettua Bourbonien hallitsijasukua.
Nämä ajatukset elvyttivät hänen kuluneen elämänsä muistot. Mielikuvituksessaan hän palautti sillä haavaa hajoitetun hovin juhlat, joissa hän oli loistanut. Näihin haaveiluihin yhtyi markiisin kuva. Ollen vaihtuvainen kuin nainen ainakin, hän unhoitti edessään olevan näyn ja palasi kostotuumiinsa, joiden toteuttaminen oli hengenvaarallinen ja jotka saattoivat raueta yhdestä ainoasta katseesta. Hänen mieleensä juolahti, että hänen tuona elämänsä ratkaisevimpana hetkenä tuli esiintyä kauniina, ja silloin hän muisti, ettei hänellä ollut mukanaan koristeita, joilla somistaisi päätään tanssiaisiin, ja hän viehättyi tuumasta koristaa päänsä rautatammen oksalla, jonka kiherät lehdet ja punaiset marjat sinä hetkenä vetivät hänen huomionsa puoleensa.
— Ohoh! pyssyni voi ampua harhaan, jos tähtään lintuihin, mutta tähdätessäni sinisiin… ei ikinä! — sanoi Galope-Chopine tyytyväisenä nyökäyttäen päätään.
Marie katseli tarkemmin oppaansa kasvoja ja tunsi niissä kaikkien niiden perikuvan, jotka juuri oli nähnyt. Tuon chouanin kasvoissa ei kuvastunut niin paljo ajatuksia kuin lapsella. Teeskentelemätön ilo loisti hänen poskillaan ja otsallaan hänen katsellessaan pyssyään; mutta samalla uskonnollinen vakaumus loi hänen iloonsa kiihkoa, joka hetkeksi painoi noihin villeihin kasvoihin sivistyksen tuottamien paheiden välkkeen.
Ennen pitkää he saapuivat kylään, nimittäin paikkaan, jossa oli neljä tai viisi Galope Chopinen majan näköistä hökkeliä. Sillä aikaa kuin neiti de Verneuil siellä söi aterian, jonka muodostivat voi, leipä ja maito, saapuivat sinne vasta värvätyt chouanit.
Tätä harjoittamatonta joukkoa johti pappi, jolla oli kädessä kömpelösti kokoon kyhätty risti, jota seurasi yksi seudun nuorista miehistä kantaen seurakunnan lippua, ylpeänä tästä toimestaan. Neiti de Verneuilin oli pakko liittyä tähän joukkoon, joka samoin kuin hänkin oli matkalla Saint-Jamesiin, ja joka luonnollisesti suojeli häntä kaikelta vaaralta, sittenkuin Galope-Chopine onneksi oli ollut niin varomaton, että tämän sotilasosaston päällikölle kertoi, että tuo kaunis neiti, jota hän opasti, oli Garsin hyvä ystävätär.
* * * * *
Auringonlaskun aikaan nuo kolme matkustajaa saapuivat Saint-Jamesiin, pieneen kaupunkiin, joka on saanut nimensä englantilaisilta, jotka sen rakensivat 14. vuosisadalla, Bretagnen ollessa heidän valtansa alaisena.