Ennenkuin neiti de Verneuil ratsasti sisälle kaupunkiin, hän sai nähdä omituisen sota-ajan kohtauksen, johon ei kuitenkaan kiinnittänyt erityistä huomiota: hän pelkäsi, että joku näistä hänen vihollisistaan voisi hänet tuntea, ja sentähden hän joudutti kulkuaan. Viisi tai kuusi sataa miestä oli leiriytynyt kentälle. Heidän pukunsa, jotka melkoisesti muistuttivat Pèlerine-vuoren rekryyttien pukuja, eivät ollenkaan panneet ajattelemaan sotaväkeä. Tämä meluava ihmisjoukko muistutti pikemmin markkinaväkeä. Täytyipä katsoa tarkasti huomatakseen, että nämä bretagnelaiset kantoivat aseita, sillä heidän erikuosisiksi leikatut vuohennahkansa peittivät melkein heidän pyssynsä. Näkyvin ase oli viikate, joita muutamat käyttivät odottaessaan luvattuja pyssyjä. Toiset joivat ja söivät, toiset taas tappelivat tai riitelivät ääneensä, mutta suurin osa nukkui maaten paljaalla maalla. Ei ollut jälkeäkään järjestyksestä ja kurista.
Muuan upseeri, yllään punainen univormu, veti puoleensa neiti de Verneuilin huomion. Hän oletti tuon upseerin olevan Englannin palveluksessa. Loitompana kaksi muuta upseeria näyttivät aikovan opettaa paria muita älykkäämpää chouania käsittelemään kahta kanuunaa, jotka arvatenkin muodostivat tulevan kuningasmielisen armeijan koko tykistön. Ulvonnan tapaiset huudot vastaanottivat Marignayn garsit, jotka tunnettiin lipustaan. Hyväkseen käyttäen tämän joukon ja sen johtajina toimivien pappien aiheuttamaa kuhinaa saattoi neiti vaaratta kulkea sen läpi ja saapui näin kaupunkiin.
Hän poikkesi vaatimattomaan majataloon, joka oli vallan lähellä sitä taloa, jossa tanssihuvit piti toimeenpantaman. Tuo pikkukaupunki oli niin tulvillaan väkeä, että hänen, nähtyään mahdottomasti vaivaa, onnistui saada ainoastaan pieni huone-pahainen. Hänen otettuaan sen huostaansa Galope-Chopine jätti Francinelle pahvilaatikon, joka sisälsi hänen emäntänsä puvun, ja jäi sitten seisomaan tavattoman epäröivässä ja odottavassa asennossa. Minä muuna hetkenä tahansa neiti de Verneuil olisi huvikseen nähnyt millaiselta bretagnelainen talonpoika näyttää ulkopuolella pitäjäänsä; mutta nyt hän poisti lumouksen ottaen kukkarostaan neljä kuuden frangin écu'ta, jotka ojensi hänelle.
— Ota tästä, — hän sanoi Galope-Chopinelle. — Ja jos teet minulle mieliksi, palaat viipymättä Fougères'en, kulkematta leirin kautta ja maistamatta omenaviiniä.
Chouani hämmästyi tällaista anteliaisuutta ja katsoi vuoroin saamiaan rahoja ja neiti de Verneuiliä; mutta neiti viittasi kädellään, ja mies katosi.
— Kuinka saatoittekaan lähettää hänet pois, neiti? — kysyi Francine. — Näittehän, miten kaupunki on saarrettu! Kuinka pääsemme täältä pois, ja kuka meitä suojelee?
— Onhan sinulla suojelijasi! — sanoi neiti de Verneuil piloillaan viheltäen kumeasti Marche-à-Terren tavoin ja jäljitellen hänen asentoaan.
Francine punastui ja hymyili surullisesti emäntänsä hilpeydelle.
— Mutta missä on teidän suojelijanne? — hän kysyi.
Neiti de Verneuil veti äkkiä esiin tikarinsa ja näytti sitä bretagnettarelle, joka pelästyneenä vaipui tuolille, pannen kädet ristiin.