— Oh, minä itse… Armollinen herra laskee leikkiä. Markiisi puristi bretagnelaisen känsäistä kättä ja sanoi rouva du Gualle, jonka luo oli mennyt:
— Rouvaseni, saatan kuolla yritykseni aikana ennenkuin olen ehtinyt kuninkaalle antaa tarkkaa raporttia Bretagnen katolisista armeijoista. Jos te näette kuninkaan paluun valtaistuimelle, älkää unhoittako tätä kunnon miestä, älkääkä parooni du Guénic'ia. Heissä on enemmän epäitsekästä antaumista kuin kaikissa näissä muissa herroissa.
Ja hän osoitti päällikköjä, jotka jotenkin kärsimättöminä odottivat nuoren markiisin myöntymistä heidän pyyntöihinsä. Kaikki pitivät kädessä auki käärittyä paperia, jossa edellisten sotien rojalistiset kenraalit kaiketi olivat todenneet heidän ansionsa, ja kaikki alkoivat napista. Keskellä heitä abotti Gudin, kreivi de Bouvan ja parooni du Guénic neuvottelivat, miten auttaisivat markiisia epäämään niin liioiteltuja vaatimuksia, sillä heidän mielestään nuoren johtajan asema oli hyvin kiusallinen.
Äkkiä markiisi kiinnitti ivasta säihkyvät silmänsä koolla olevaan seuraan ja sanoi kirkkaalla äänellä:
— Hyvät herrat, en tiedä, onko kuninkaan minulle myöntämä valta tarpeeksi laaja, jotta voisin tyydyttää vaatimuksenne. Hän ei kenties ole aavistanut niin suurta intoa ja uskollisuutta. Mutta saatte itse päättää, mikä on velvollisuuteni, ja kenties voin sen täyttää.
Hän poistui huoneesta ja palasi seuraavassa tuokiossa pitäen kädessään auki käärittyä paperia, joka oli varustettu kuninkaan sinetillä ja nimikirjoituksella.
— Tässä on se avoin käskykirje, jonka nojalla te olette velvolliset minua tottelemaan. Se oikeuttaa minut hallitsemaan Bretagnen, Normandian, Mainen ja Anjoun maakuntia kuninkaan nimessä sekä antamaan tunnustusta niille upseereille, jotka ovat kunnostautuneet hänen armeijoissaan.
Tyytyväisyyden kohina kuului koolla olevasta seurasta. Chouanit lähestyivät markiisia, muodostaen kunnioittavan piirin hänen ympärilleen. Kaikki katseet tähystivät kuninkaan nimikirjoitusta. Nuori johtaja, joka seisoi suorana kamiinin edessä, heitti tuon kirjeen tuleen, missä se silmänräpäyksessä paloi tuhaksi.
— Minä en enää tahdo johtaa muita miehiä kuin sellaisia, jotka todella kunnioittavat kuningasta kuninkaana, eivätkä katso häntä saaliiksi, joka on raadeltava. Te olette vapaat, hyvät herrat, hylkäämään minut…
Rouva du Gua, abotti Gudin, majori Brigaut, ritari du Vissard, parooni du Guénic ja kreivi de Bouvan kaiuttivat innostuksissaan huudon: "Eläköön kuningas!" Ja vaikka muut päälliköt hetken aikaa epäröivät toistamasta tuota huutoa, heltyivät he kuitenkin pian markiisin jalosta teosta, pyytäen häntä unhoittamaan mitä oli tapahtunut, vakuuttaen että hän ilman kuninkaan valtuuskirjettäkin aina oli oleva heidän johtajansa.