Samassa kaikuva ääni kuulutti neiti de Verneuilin tulon. Kreivi riensi ovelle ja tarjosi käsivartensa tuntemattomalle kaunottarelle, osoittaen mitä syvintä kunnioitusta. Sitten hän vei hänet salin poikki, vieraiden heitä uteliaasti katsellessa, esitti hänet markiisille ja rouva du Gualle ja sanoi hämmästyneelle johtajalle:
— Pitää uskoa ainoastaan tämänpäiväistä sanaani.
Rouva du Gua kalpeni, nähdessään tämän onnettomuutta ennustavan nuoren naisen, joka jäi hetkeksi seisomaan, luoden ylpeitä katseita tähän seuraan, josta haki Vivetièren linnan pöytävieraita. Hän odotti kilpailijattarensa väkinäistä tervehdystä, ei katsonut markiisiin, vaan antoi kreivin viedä hänet kunniasijalle rouva du Guan viereen, jolle suosiollisesti hiukan nyökäytti päätään. Rouva du Gua seurasi viekasta naisvaistoaan siinä, ettei näyttänyt närkästystään, vaan hymyili ystävällisesti. Neiti de Verneuilin omituinen puku ja harvinainen kauneus nostivat hetkeksi ihailun muminan koolla olevassa seurassa. Kun markiisi ja rouva du Gua käänsivät katseensa Vivetièren vieraisiin, huomasivat he, että heidän ilmeensä kuvastivat vilpitöntä kunnioitusta, ja että jokainen näytti yrittävän jälleen saavuttaa loukatun parisittaren suosion. Molemmat toisiaan vihaavat naiset olivat nyt vastatusten.
— Mutta tämähän on sulaa taikaa, armollinen neiti! Eipä kukaan muu kuin te voi näin yllättää ihmisiä. Kuinka olette voinut tulla vallan yksin? — virkkoi rouva du Gua.
— Vallan yksin, — toisti neiti de Verneuil. — Siis ei teidän tänä iltana tarvitse ampua kuoliaaksi ketään muuta kuin minut, armollinen rouva.
— Suokaa minulle anteeksi, — jatkoi rouva du Gua. — En voi sanoin ilmaista, kuinka iloitsen teidän jälleennäkemisestänne. Olen todella tuntenut omantunnontuskia teille tekemästäni vääryydestä, ja olen toivonut tilaisuutta sitä hyvittääkseni.
— Mitä tulee teidän minulle tekemäänne vääryyteen, annan sen teille kernaasti anteeksi, mutta minulla on omallatunnollani niiden sinisten kuolema, jotka te salakavalasti murhautitte. Saattaisin kenties vielä valittaa kirjevaihtonne jyrkkyyttä… mutta annan teille anteeksi kaiken minulle tekemänne palveluksen tähden.
Rouva du Gua joutui aivan suunniltaan tuntiessaan kilpailijattarensa painavan kättänsä, kun tämä vielä lisäksi hymyili hänelle ärsyttävän ystävällisesti. Markiisi oli pysynyt liikkumattomana, mutta nyt hän tarttui rajusti kreivin käsivarteen.
— Te olette halpamaisesti pettänyt minut, — hän sanoi hänelle, — ja olette pannut kunnianikin epäilyttävästi alttiiksi. Mutta minä en ole mikään lapsellinen houkkio, minun täytyy riistää teiltä henki, tai teidän minulta.
— Markiisi, — vastasi kreivi ylpeänä, — olen valmis antamaan teille kaikki ne selitykset, joita haluatte.