— Vähän häntäkin, — vastasi Hulot äreästi.
— Markiisi ei ole Florignyssa, — huomautti Corentin. — Lähettäkää sinne pataljoonanne ja kansalliskaartilaiset; mutta jättäkää luoksenne muutamia miehistänne ja odottakaa minua.
— Hän on liian viekas ollakseen hullu, — huudahti Hulot nähdessään Corentinin pitkin askelin poistuvan. — Hän on todella urkkijain kuningas!
Sitten Hulot antoi pataljoonalleen lähtökäskyn. Tasavallan soturit astuivat rumpuja pärisyttäen ja hiljaa kapean esikaupungin kautta, jonka laidalta alkaa Mayenneen johtava tie, ja heidän jononsa näytti puiden ja talojen lomitse esiin pilkoittavalta pitkältä siniseltä juovalta. Valepukuiset kansalliskaartilaiset seurasivat heitä. Mutta Hulot jäi kaupungin pienelle torille, ja hänen seuraansa Gudin ja noin parikymmentä kaupungin taitavinta nuorta miestä.
Päällikkö odotti Corentinia, jonka salaperäinen ilme oli kiihoittanut hänen uteliaisuuttaan. Francine itse kertoi tälle valppaalle urkkijalle, että neiti de Verneuil oli poistunut kaupungista. Tämän miehen kaikki epäilykset muuttuivat nyt varmuudeksi, ja hän riensi heti hankkimaan tietoja tuosta paosta, jota syystä piti epäilyttävänä. Saatuaan Pyhän Léonardin vahtisotureilta kuulla, että vieras kaunotar oli poistunut Nid-aux-Crocsin tietä pitkin, Corentin riensi kävelypaikalle ja saapui, onnettomasti kyllä, sinne ajoissa, seuratakseen sieltä käsin jokaista Marien liikettä. Vaikka tämä nainen oli pukenut ylleen vihreän hameen ja vaipan, vähemmin herättääkseen huomiota, ilmaisi hänen melkein hurjan kiireinen ja hypähtelevä astuntansa lehdettömän ja kuuran peittämän pensasaidan takaa sitä päämäärää, jota kohti hän ponnisteli.
— Kas vaan, — huudahti Corentin, — sinun muka piti lähteä Florignyhin, mutta sinä riennätkin Gibarryn laaksoon!… Olenpa aika hölmö, että hän on voinut vetää minua nenästä. Mutta kärsivällisyyttä, sytytänpä lamppuni yhtä hyvin päivällä kuin yöllä.
Corentin, joka silloin osapuilleen arvasi, missä rakastavat tulivat kohtaamaan toisensa, saapui juosten torille sinä hetkenä, jona Hulot oli siitä poistumaisillaan, liittyäkseen joukkoihinsa.
— Seis, herra kenraali! — hän huusi päällikölle, joka kääntyi.
Kädenkäänteessä Corentin oli selittänyt soturille sen tapausten kulun, jonka kuteesta, joskin vielä salatusta, kuitenkin pilkisti joku säie. Hulot hämmästyi suuresti valtiomiehen tarkkanäköisyyttä ja huudahti tarttuen hänen käsivarteensa:
— Tuhat tulimmaista! sinä merkillinen mies, oletpa oikeassa. Nuo roistot tekevät siellä Florignyssa pelkän valehyökkäyksen. Ne molemmat partiojoukot, jotka lähetin tutkimaan d'Antrainin ja Vitrén välillä olevia seutuja, eivät vielä ole palanneet. Täten saamme lähistöstä lisäjoukkoja, jotka eivät suinkaan ole hyödyttömiä, sillä Gars ei ole niin tyhmä, että saapuisi ilman kirottuja "pöllö"-sotureitaan. — Gudin, — hän sanoi nuorelle fougèresläiselle, — riennä sanomaan kapteeni Lebrunille, että hän Florignyssa varsin hyvin tulee toimeen ilman minua pitääkseen roistoja lämpiminä, ja palaa niin nopeasti kuin koivet kestävät. Tunnethan polut. Odotan sinua lähteäkseni metsästämään markiisia ja kostamaan Vivetièressä tehtyjä murhia. — Hitto vieköön, kuinka tuo poika kipaisee tiehensä! — hän virkkoi, nähdessään Gudinin juoksujalassa lähtevän matkaan ja katoavan kuin taian kautta. — Olisipa Gérard pitänyt tuosta pojasta!