Palatessaan Gudin näki Hulot'n pienen joukon kasvaneen muutamista kaupungin eri vahdistoista otetuista sotilaista. Päällikkö käski nuoren fougèresläisen valita tusinan parhaita tähän sodankäyntitapaan harjaantuneita miehiä ja niiden kanssa poistua Pyhän Léonardin portista ja sitte kulkea pitkin Couësnonlaakson puolella olevaa Pyhän Sulpicen vuoren kuvetta, missä sijaitsi Galope-Chopinen mökki. Sitten hän itse asettui muun joukkonsa etunenään ja poistui kaupungista Pyhän Sulpicen portista noustakseen vuoren huipulle, missä hän laskelmansa mukaan oli kohtaava Beau-Pied'n miehet, joita aikoi käyttää vahtiketjuna vartioimaan kallioita aina Nid-auc-Crocsiin asti.
Corentin, varmana siitä, että oli laskenut chouanipäällikön kohtalon hänen leppymättömimpien vihollistensa käsiin, riensi joutuin kävelypaikalle, saadakseen yleiskatsauksen Hulot'n hyökkäysliikkeistä. Ennen pitkää hän näki Gudinin pienen joukon tulevan näkyviin Nançon-laaksossa ja seuraavan Couësnonlaakson puoleisia kallioita, kun sillävälin Hulot, edeten Fougères'n linnan kylkeä pitkin kiipesi ylös niitä vaarallisia polkuja, jotka johtavat Pyhän Sulpicen vuoren huipulle.
Täten nämä molemmat pikku joukot marssivat eteenpäin kahtena yhdensuuntaisena jonona. Kaikki puut ja pensaat, joita monikuvioinen kuura koristi, loivat seutuun vaalean heijastuksen, josta tarkoin erosivat kahden harmaan juovan tavoin nuo kaksi liikkeellä olevaa sotilasparvea. Saavuttuaan ylös vuorelle Hulot eroitti joukostaan kaikki ne soturit, joilla oli yllä univormu, ja Corentin näki niiden taitavan päällikkönsä järjestäminä muodostuvan kierteleviksi vahdeiksi, jotka liikkuivat sopivan matkan päässä toisistaan siten, että ensimäinen niistä oli vallan lähellä Gudiniä ja viimeinen Hulot'ta, niin ettei ainoakaan pensas ollut turvattu noiden kolmen liikkuvan rivin pistimiltä, jotka aikoivat toimeenpanna ajometsästyksen vangitakseen Garsin vuorilla tai tasangolla.
— Hän on viekas, tuo vanha kettu! — huudahti Corentin, kun hänen näkyvistään olivat kadonneet viimeiset piikkiherne-pensastoissa välkkyneet pistimenkärjet. — Nyt on Gars satimessa. Jos Marie olisi toimittanut meidän käsiimme tuon kirotun markiisin, olisi meidät molemmat, hänet ja minut, yhdistänyt kaikkein vahvin side, nimittäin konnankuje… Mutta yhtä kaikki, hän tulee sittenkin omakseni!…
Nuo luutnantti Gudinin johtamat kaksitoista nuorta Fougères'n soturia saapuivat pian sille Sulpicevuoren rinteelle, joka pienien kumpujen muotoisena laskeutuu Gibarryn laaksoon. Gudin itse poikkesi tieltä ja hypähti nopeasti ensimäisen tielle sattuvan kinsteri-pellon veräjän yli, kuuden soturinsa seuraamana; jäljellä olevat kuusi kulkivat hänen käskynsä mukaan oikealla olevalle pellolle, jotta tien molemmat puolet tutkittaisiin. Gudin riensi keskellä kinstereitä kasvavan omenapuun juurelle.
Näiden kuuden chouanin-vastustajan askeleiden kahistessa, joita Gudin johti tämän kinsteri-metsän läpi hyvin hiljaa, etteivät olisi liikuttaneet kuuraisia pensaita, piiloittautui seitsemän tai kahdeksan miestä, joita johti Beau-Pied, kastanjapuiden taakse, jotka kohosivat peltoa ympäröivän pensasvallin huipulla. Huolimatta maaseutua valaisevasta kirkkaasta hohteesta ja harjaantuneesta näöstään, eivät fougèresläiset ensin huomanneet oman kaupunkinsa miehiä, jotka olivat linnoittuneet puiden suojaan.
— Vaiti! siinä he ovat, — sanoi Beau-Pied, joka ensin nosti päätään. — Nuo roistot ovat ehtineet edellemme, mutta koska he ovat pyssynpiippujemme ylettyvissä, älkäämme päästäkö heitä hengissä, hiisi vieköön! Emme muuten kelpaisi edes paavin sotamiehiksi!
Lopulta olivat kuitenkin Gudinin tarkat silmät eroittaneet hänen pieneen joukkoonsa suunnattuja pyssynpiippuja. Samassa, kuin katkeran kohtalon ivasta, kajahutti kahdeksan karkeata ääntä: "Ken siellä?" ja heti paukahti kahdeksan pyssynlaukausta. Luodit vinkuivat Gudinin miesten ympärillä. Yksi heistä haavoittui käsivarteen, ja toinen kaatui. Nuo viisi vahingoittumattomiksi jäänyttä miestä vastasivat yhteislaukauksella huutaen: "Ystäviä!" Sitten he riensivät luultuja vihollisiaan vastaan, yllättääkseen heidät, ennenkuin he ehtivät uudelleen panostaa aseensa.
— Emme osanneet selvästi ilmaista keitä olimme! — huudahti nuori aliluutnantti tuntiessaan prikaatinsa univormut ja vanhat hatut. — Olemme menetelleet kuin oikeat bretagnelaiset ainakin: olemme taistelleet, sen sijaan että olisimme antaneet toisillemme selityksiä.
Nuo kahdeksan soturia tyrmistyivät, tuntiessaan Gudinin.