— Kysynkö minä sinulta kenties tietä Fougères'n Gars-etukaupunkiin, sinä vanha harakka? — virkkoi Hulot raa'asti. — Kautta Pyhän Annan, oletko nähnyt Garsin kulkevan tästä ohi?
— En ymmärrä, mitä sanotte, — vastasi vaimo, kumartuen jatkamaan työtään.
— Kirottu naikkonen, tahdotko siis, että siniset, jotka ajavat meitä takaa, tuhoavat meidät kaikki tyyni? — huusi Hulot.
Tämän kuultuaan vaimo kohotti päätään ja loi uuden epäluuloisen katseen sotureihin, vastaten:
— Kuinka siniset voivat olla kintereillänne? Näin juuri heitä seitsemän tai kahdeksan kulkevan tästä ja palaavan Fougères'en tietä pitkin tuolla notkossa.
— Onpa tuo eukko totisesti sennäköinen, kuin tahtoisi purra meitä nenällään! — Katsohan, vanha varis!
Ja sormellaan päällikkö näytti noin viidenkymmenen askeleen päässä takempana olevaa kolmea tai neljää vahtisoturia, joiden hatut, univormut ja pyssyt olivat helposti tunnettavissa.
— Tahdotko syöstä turmioon ne soturit, jotka Marche-à-Terre on lähettänyt auttamaan Garsia, jonka fougèresläiset tahtovat vangita? — virkkoi Hulot vihaisena.
— Anteeksi, — vastasi nainen; — mutta tähän maailman aikaan ihmisiä petetään niin helposti. Mistä pitäjästä te olettekaan kotoisin? — hän kysyi.
— Saint-Géorges'sta, — huusi pari kolme fougèresläistä
Ala-Bretagnen murteella, — ja olemme nälkään kuolemaisillamme.