— Francine, — hän virkkoi, — se ei enää ole mikään unelma, tänä iltana tulee minusta markiisitar de Montauran! Mitä olenkaan tehnyt, ansaitakseni näin täydellistä onnea! Oh, rakastan, ja rakkaus yksin voi palkita rakkautta. Mutta Jumala epäilemättä tahtoo minua siitä palkita, että olen säilyttänyt sydämeni huolimatta niin suuresta kestetystä kurjuudesta, ja hän tahtoo täten saada minut unhoittamaan kärsimykseni: sillä sinä sen tiedät, lemmikkini, että olen paljon kärsinyt!
— Tänäkö iltana markiisitar de Montauran, te, Marie? Oi, ennenkuin se on tapahtunut, luulen minä puolestani uneksivani. Kuka siis on hänelle sanonut kaikki teidän avunne?
— Mutta, lapsi kulta, hänellä ei ole ainoastaan kauniit silmät, hänellä on myös sielu. Jospa sinä olisit nähnyt hänet vaarassa, niinkuin minä hänet näin! Oh, hän varmaankin osaa rakastaa, hän on niin rohkea!
— Jos häntä niin suuresti rakastatte, kuinka sallitte hänen tulla
Fougères'en?
— Eihän meillä ollut aikaa sanoa toisillemme sanaakaan, kun meidät yllätettiin! Mutta onhan se muuten rakkauden todiste, ja niitä ei koskaan ole tarpeeksi… Mutta nyt, tällä välin, sinun tulee järjestää hiukseni.
Mutta moneen kertaan Marie hermostunein liikkein sekoitti pois kampauksen, kun hänen kiemailuhalustaan johtuneeseen huolellisuuteensa sekaantui myrskyäviä ajatuksia. Kähertäessään jonkun kutrin yksityisiä hiuksia, tai silittäessään palmikoitaan, hänessä heräsi vielä mielessä kytevä epäluulo siitä, eikö markiisi sentään häntä pettänyt, mutta samalla hän ajatteli, että sellainen konnamainen petos olisi tutkimaton, kun markiisi tulemalla häntä tapaamaan Fougères'en huiman rohkeana panisi itsensä alttiiksi välittömälle kostolle. Peilistä Marie veitikkamaisesti tutki kasvoissaan sivulta luodun katseen hymyn, otsarypyn, vihan, rakkauden tai ylenkatseen ilmeen vaikutusta, täten tavoitellen naisviekkautta tutkiakseen markiisin sydäntä sen salaisinta tykintää myöten.
— Olet oikeassa, Francine, — hän sanoi; — tahtoisinpa, samoin kuin sinä, että tämä avioliitto jo olisi solmittu. Tämä päivä on viimeinen utuisen sekavista päivistäni, se kätkee kuoloni tai meidän onnemme… Tuo sumu on ihan tuskaannuttava, — hän lisäsi, uudelleen katsahtaen yhä vielä usvien peittämiin Pyhän Sulpicen huippuihin.
Itse hän alkoi poimuihin järjestää silkki- ja musliiniverhoja, jotka koristivat ikkunaa, ja hän teki sen tahallisesti niin, että huoneeseen lankesi sisälle hekkumallinen puolihämärä.
— Francine, — hän sanoi, — korjaa pois nuo joutavat lelut, jotka ajelevat pelkkänä romuna kamiinin laidalla, ja jätä siihen ainoastaan kello ja molemmat posliinimaljat, joihin itse aion järjestää Corentinin minulle tuomat talvikukat… Vie pois tästä huoneesta kaikki tuolit, tänne ei saa jäädä muuta kuin leposohva ja nojatuoli. Tehtyäsi tämän tulee sinun pölyttää matto, jotta sen värit näkyisivät selvemmin. Sitten asetat kynttilöitä seinien kynttiläjalkoihin ja kamiinille.
Marie katseli kauan tarkkaavasti vanhaa kudottua tapettia, joka oli pingoitettu tämän huoneen seinälle. Synnynnäisen maun ohjaamana hän osasi järjestää huoneen esineet niin, että ne olivat sopusoinnussa tuon vanhanaikaisen tapetin loistavien värien kanssa tai muodostivat niille luontevan vastakohdan. Samaa näkökohtaa hän noudatti järjestäessään kukkia, jotka asetti huonetta koristaviin kiemuranmuotoisiin maljakkoihin. Leposohva siirrettiin lähelle kamiinia. Molemmin puolin vuodetta, joka oli vastapäätä kamiinia olevalla seinämällä, hän asetti kahdelle pienelle kullatulle pöydälle isoja posliinimaljakoita täynnä lehviä ja kukkia, jotka levittivät mitä ihanimpia tuoksuja.