— Päällikkö, — sanoi Corentin, — tämä on sellaisia tilaisuuksia, joissa kahden miehen harkinta tuottaa enemmän hyötyä kuin yhden ainoan. Me tiedämme kaiken, emmekä tiedä mitään. Jos heti antaisimme sotilasten piirittää neiti de Verneuilin asunnon, yllyttäisimme hänet meitä vastaan. Me emme kykene, sinä, minä, chouaneiksi pukeutuneet soturisi ja kaksi pataljoonaasi, taistelemaan tuota naista vastaan, jos hän ponnistaa kaikki voimansa pelastaakseen markiisinsa. Tämä herrasmies on hovilainen, ja siis viekas; hän on nuori ja rohkea. Emme ikinä voi saada häntä käsiimme hänen saapuessaan Fougères'en. Ehkä hän muuten jo onkin täällä. Kotitarkastusten toimeenpano on mieletöntä. Se ei hyödytä ollenkaan, herättää huomiota ja saattaa asukkaat levottomiksi.
— Lähdenpä tästä, — sanoi Hulot kärsimättömänä, — antamaan Pyhän Léonardin vahtisoturille käskyn ulotuttamaan kävelynsä kolme askelta kauemmaksi. Siten hän tulee vastapäätä neiti de Verneuilin taloa. Sitäpaitsi sovin merkistä joka vahdin kanssa, jään itse päävahdistoon, ja heti kun minulle on ilmoitettu nuoren miehen tulo, otan mukaani korpraalin ja neljä sotamiestä…
Corentin keskeytti kiihtyneen soturin puheen:
— Entä jos tuo nuori mies ei olekaan markiisi, entä jos markiisi ei tulekaan kaupunkiin portista, jos hän jo onkin neiti de Verneuilin luona?… jos…
Corentin loi päällikköön suurta ylemmyyttä uhkuvan katseen, jossa oli jotain niin loukkaavaa, että vanha soturi huudahti:
— Perhana sentään! mene hiiteen, kirottu mies. Mitä tämä kaikki minua liikuttaa? Jos tuo koppakuoriainen kopsahtaa johonkin vahdistooni, niin tottakai minun täytyy se ampua; jos saan tietää, että se on jossakin talossa, niin totta kai annan piirittää talon, vangita koppakuoriaisen ja ampua sen! Mutta piru vieköön, enpä aio vaivata päätäni ryvettääkseni univormuani…
— Päällikkö, kolmen ministerin käskykirje vaatii sinua tottelemaan neiti de Verneuiliä.
— Kansalainen, tulkoon neiti de Verneuil itse puhumaan minulle asiasta, niin sitten näen, mitä on tehtävä…
— No hyvä, kansalainen, — huomautti Corentin ylpeänä, — hän kyllä tulee ennen pitkää. Hän tulee itse sanomaan sinulle tunnin ja hetken, milloin markiisi on saapuva. Kenties hän ei ole levollinen ennenkuin on nähnyt sinun järjestävän vahtisoturit ja piirityttävän taloa!
"Itse paholainen on pukeutunut ihmishahmoon!" ajatteli vanha puoliprikaatin päällikkö tuskastuneena nähdessään Corentinin pitkin askelin nousevan Kuningattaren portaiden astuimia, jonka läheisyydessä tämä kohtaus oli tapahtunut ja sitten palaavan Pyhän Léonardin portille. "Tuo mies tulee jättämään käsiini kansalaisen Montauranin jalat ja kädet sidottuina", ajatteli Hulot, "ja minun osakseni tulee tuo ikävä tehtävä toimia sotaoikeuden puheenjohtajana". — Mutta yhtä kaikki, — hän virkahti itsekseen, kohauttaen olkapäitään, — onhan Gars tasavallan vihollinen, onhan hän surmannut ystävä-parkani Gérardin ja onhan sitten ainakin yksi aatelinen poissa… Joutukoon siis minun puolestani hiiteen!