Hän pyörähti rivakasti koroillaan ja läksi marseljeesia viheltäen tarkastamaan kaikkia kaupungin vahdistoja.
Neiti de Verneuil oli vaipunut tuollaiseen mietiskelyyn, jonka salaisuus pysyy kätkettynä syvälle ikäänkuin sielun kuilun pohjaan, mutta jonka tuhannet ristiriitaiset tunteet usein ovat todistaneet uhreilleen, että voi kokea myrskyisää ja intohimoista elämää neljän seinän sisällä, edes nousematta leposohvalta. Saavuttuaan lähelle sen näytelmän ratkaisua, jota oli tullut etsimään, tuo nainen palautti mieleensä vuoroin sen rakkauden ja vihan kohtaukset, jotka niin voimakkaasti olivat vilkastuttaneet hänen elämäänsä näinä kymmenenä päivänä, mitkä olivat kuluneet hänen ensimäisestä kohtauksestaan markiisin kanssa.
Äkkiä hän kuuli viereisestä huoneesta miehen askeleita ja säpsähti.
Ovi aukeni, hän kääntyi heti sinne päin ja huomasi Corentinin.
— Pikku veitikka, — sanoi salapoliisin asiamies, — yhä vieläkö teitä huvittaa vetää minua nenästä. Oi Marie, Marie, pelaatte hyvin vaarallista peliä, kun ette päästä minua osalliseksi tuumistanne ettekä kysy neuvojani. Se, että markiisi on välttänyt kohtalonsa…
— Ei ole ollut teidän syynne, eikö niin? — täydensi neiti de Verneuil katkeran ivallisesti. — Hyvä herra, — hän jatkoi vakavana, — millä oikeudella te vielä olette tullut minun luokseni?
— Teidän luoksenne! — hän virkkoi katkerana.
— Muistutatte minulle, — hän vastasi ylpeänä, — etten täällä ole kotonani. Te olette ehkä tahallisesti valinnut juuri tämän talon, siinä pannaksenne toimeen murhanne. Jätän sentähden tämän talon; lähden erämaahan, jotta minun ei tarvitsisi enää nähdä…
— Sanokaa pois: urkkijoita, — huomautti Corentin. — Mutta tämä talo ei ole teidän eikä minun, se on valtion. Ja mitä tulee pois lähtöönne, niin sen jätätte kauniisti sikseen, — hän lisäsi luoden häneen pirullisen katseen.
Neiti de Verneuil kavahti närkästyneenä ylös ja lähestyi häntä; mutta äkkiä hän pysähtyi, huomatessaan Corentinin nostavan ikkunaverhoa ja hymyillen kehoittavan häntä tulemaan luokseen.
— Näettekö tuon savupatsaan? — hän kysyi äänessä järkähtämätön tyyneys, jonka hän osasi säilyttää kalpeilla kasvoillaan, niin syvät mielenliikutukset kuin liikkuivatkin hänen sielussaan.