— Rouva, sallitteko, että tämä nuori tyttö, joka pikemmin on ystävättäreni kuin palvelijattareni, aterioitsee kanssamme? Näinä myrskyisinä aikoina ei voi palkita muulla kuin sydämellisyydellä uskollista kiintymystä, ja sehän onkin muuten ainoa, mitä meillä on jäljellä.
Rouva du Gua vastasi näihin puoliääneen lausuttuihin sanoihin tehden lyhyen, juhlallisen kumarruksen, josta saattoi huomata hänen tyytymättömyyttään siitä, että oli tavannut näin kauniin naisen. Sitten hän virkkoi, kuiskaten poikansa korvaan:
— Oh! myrskyiset ajat, uskollinen kiintymys, palvelijatar! Tuo nainen ei suinkaan ole neiti de Verneuil, vaan joku Fouchén lähettämä urkkija.
Pöytävieraat aikoivat juuri istua paikoilleen, kun neiti de Verneuil huomasi Corentinin, joka yhä edelleen ankarasti tutki molempia tuntemattomia, jotka puolestaan olivat sangen levottomia tämän tähystelyn johdosta.
— Kansalainen, — sanoi neiti de Verneuil Corentinille; — olet epäilemättä liian sivistynyt, näin seurataksesi minua kintereilläni. Lähettäessään vanhempani mestauslavalle ei tasavalta ollut niin jalomielinen, että olisi antanut minulle holhoojan. Jos vallan harvinaista ritarillista kohteliaisuutta osoittaen olet vastoin tahtoani seurannut minua — (ja tässä hän päästi huokauksen) — en saata sallia, että suojelijan huolenpito tuottaisi sinulle tätä vaivaa. Olen turvissa täällä, voit nyt jättää minut.
Hän loi Corentiniin tarmokkaan ja ylenkatseellisen silmäyksen. Corentin ymmärsi hänen tarkoituksensa, tukahutti hymyn, joka jo melkein rypisti hänen viekkaita huuliaan ja tervehti kunnioittavasti.
— Kansalainen, — hän virkkoi neiti de Verneuilille, — pidän aina kunnianani totella sinua. Kauneus on ainoa kuningatar, jota oikea tasavaltalainen kernaasti voi palvella.
Nähdessään Corentinin poistuvan, neiti de Verneuilin silmät säteilivät niin viatonta iloa ja hän katsoi Francineen niin suurta tyytyväisyyttä ja yhteisymmärrystä uhkuvin hymyilmein, että rouva du Gua, joka mustasukkaisuudesta oli käynyt epäluuloiseksi, näytti olevan valmis luopumaan siitä epäilyksestä, jonka hänessä oli herättänyt neiti de Verneuilin täydellinen kauneus.
— Hän on kenties kuitenkin neiti de Verneuil, — kuiskasi rouva du
Gua poikansa korvaan.
— Entä saattojoukko? — vastasi nuori mies, jonka harmi saattoi kylmän punnitsevaksi. — Onko hän vanki vai turvatti, hallituksen ystävä vai vihollinen?