— Vai niin, — virkahti Hulot, — mikä on siis sukunimesi, kansalainen?
— Du Gua-Saint-Cyr.
— Sinua ei siis surmattu Mortagnessa?
— Eipä paljoa puuttunut! — ehätti rouva du Gua sanomaan; — poikaani osui kaksi luotia.
— Entä onko sinulla papereita? — kysyi Hulot, välittämättä äidistä.
— Tahdot siis lukea paperini? — kysyi ylimielisesti nuori merisoturi, jonka veitikkamainen sinisilmä vuoroin tähysti synkänhahmoista päällikköä ja neiti de Verneuiliä.
— Aikooko kenties sinun kaltaisesi keltanokka pitää minua pilanaan?
Paperisi tänne, tai mars matkaan!
— No no, herraseni, en minä ole mikään houkkio. Olenko yleensä velvollinen tekemään sinulle itsestäni tiliä? Kuka sinä olet?
— Tämän departementin päällikkö, — vastasi Hulot.
— Ohoh! Tilani voi siis käydä hyvin arveluttavaksi. Minut kai vangitaan aseet kädessä.