"Herraseni", sanoi markiisi de Vandenesse vihan vimmassa, sulkien kiivaasti oven perässään ja jättäen salonkiin aviopuolisot, "aina päivällisistä saakka ette te ole tehnyt muuta kuin tuhmuuksia ja lörpötellyt vain roskaa. Mutta lähtekää nyt jo toki tiehenne, muuten saatte aikaan todellisia onnettomuuksia. Te olette mainio notario, pysykää konttorissanne, mutta jos sattumalta joudutte ihmisten seuraan, niin koettakaa olla hienotunteinen…"
Sitten meni hän salonkiin jättäen notarion hyvästiä sanomatta. Notario seisoi hetkisen liikkumattomana, aivan ällistyneenä, lamautuneena, tietämättä missä oli. Kun hän tunsi huumauksensa vähenevän, luuli hän kuulevansa nyyhkytyksiä, kiivasta kellon soittamista ja että salongissa käveltiin mennen ulos ja taas tullen sisään. Hän pelkäsi tavata markiisi de Vandenessea vielä kerran ja sai niin paljon voimaa sääriinsä, että kykeni tallustelemaan portaille, mutta alhaalla törmäsi kahta palvelijaa vastaan, jotka juoksivat saamaan herransa käskyjä.
"Sellaisia ovat kaikki suuret herrat", sanoi hän vihdoin päästyään kadulle, missä etsi vaunuja, "he houkuttelevat ihmisen puhumaan, narraavat hänet siihen kohteliaisuuksillaan, niin että toinen luulee huvittavansa heitä. Kyllä kai! He käyvät nenäkkäiksi, pitävät toista loitolla itsestään, vieläpä heittävät ulos ovestakin ollenkaan ujostelematta. Minä olin todellakin hyvin hauska, en sanonut mitään, mikä ei olisi ollut tyyntä, maltillista ja sopivaa. Hän kehoittaa minua olemaan hienotunteisempi, juurikuin minä en se olisi. Saakeli soikoon, minä olen notario ja kamarini jäsen. No, se on vain lähettiläsoikku; eihän noille ihmisille ole mikään pyhää. Huomenna hän saa luvan selittää minulle, mitä tarkoittaa sillä, etten minä ole tehnyt muuta kuin tuhmuuksia ja puhunut vain roskaa. Minä pyydän häneltä selityksen huomenna, se tahtoo sanoa, minä pyydän hänen selittämään asian. Kun kaikki käy ympäri, olenkin ehkä väärässä… Minä olen todellakin liian hyväluontoinen vaivatessani aivojani sellaisella jutulla! Mitä se minulle voi?"
Notario tuli kotiin ja esitti kysymyksen aviosiipallensa, jolle kertoi illan tapahtumat pienimpiä yksityisseikkoja myöten.
"Rakas Crottat, hänen armonsa oli täysin oikeassa sanoessaan, ettet sinä tehnyt muuta kuin tuhmuuksia ja puhuit vain roskaa."
"Miten niin?"
"Niin, jos minä sanoisin sen sinulle, alkaisit sinä kumminkin alusta taas huomenna. Mutta pyydän sinua, ettet milloinkaan puhuisi seurassa muusta kuin asioista."
"Jos sinä et sano sitä, niin minä kysyn…"
"Hyvä Jumala, tuhmimmatkin ihmiset koettavat salata sellaista, ja sinä luulet, että lähettiläs sanoisi sinulle sen! Mutta, Crottat, minä en ole milloinkaan nähnyt sinua niin hulluna."
"Kiitos, kultaseni!"