"Jumala palkitkoon teitä!" sanoi muukalainen päästäen raskaan huokauksen.
"Onko teillä aseita?" kysyi kenraali.
Vastauksen asemesta avasi muukalainen turkin niin nopeasti, että kenraali tuskin ehti katsahtaakaan siihen, ja levitti sen kiireesti auki. Aseita hänellä ei näkynyt, ja oli puettu kuin nuori mies, joka palaa tanssiaisista. Niin pikaisesti kuin epäluuloinen sotilas olikin tehnyt tutkimuksensa, oli hän kuitenkin nähnyt kylliksi huudahtaakseen:
"Missä hiidessä olette noin tahrinut itsenne lokaan, ulkonahan on aivan kuivaa?"
"Nyt kyselette te jälleen minulta?" vastasi tuntematon ylpeästi.
Silloin huomasi markiisi poikansa ja muisti äsken hänelle antamansa neuvon, kuinka tulee ankarasti pitää antamansa sana. Tästä harmistui hän niin, että sanoi hänelle jotenkin vihaisesti:
"Mitäs nyt, pikku veijari, oletko sinä täällä, vaikka sinun pitäisi olla sängyssäsi?"
"Tulin sentähden, että luulin voivani auttaa teitä, jos vaara uhkaisi", vastasi Gustaf.
"Mene ylös huoneeseesi!" sanoi isä leppyneenä poikansa vastauksesta. —
"Ja te", sanoi hän muukalaiselle, "seuratkaa minua!"
He jäivät vaiti kuin kaksi pelaajaa, jotka epäilevät toisiansa. Vieläpä alkoi kenraali tuntea kamalia aavistuksia.