"Ah!…"
Tämä vaimonsa huudahdus sai kenraalin säpsähtämään kuin olisi nähnyt Moïnan kuolleena. Helena seisoi suorana ja murhaaja oli vaistomaisesti kääntynyt. Hänen kasvoistaan saattoi lukea jonkinlaista levottomuutta tämän perheen puolesta.
"Mikä sinua vaivaa, ystäväni?" kysyi markiisi.
"Helena tahtoo seurata häntä", vastasi tämä.
Murhaaja punastui.
"Koska äitini niin huonosti tulkitsee minulta melkein tahtomattani päässeen huudahduksen", sanoi Helena matalalla äänellä, "niin tahdon täyttää hänen toivomuksensa."
Katsahdettuaan ympärilleen melkein villillä ylpeydellä, loi nuori tyttö alas silmänsä seisoen hiljaa ihmeteltävän kainona käytökseltään.
"Helena", sanoi kenraali, "oletko ollut siellä ylhäällä, huoneessa, mihin olin…?"
"Olen, isäni."
"Helena", kysyi hän äänellä, jota kouristuksen tapainen vavistus tukahutti, "onko tämä ensi kerta, kun näet tämän miehen?"