"Minä näin sen jo eilen", vastasi kapteeni Gomez.
Hän katseli ranskalaista tutkien.
"Se on koko ajan ajanut meitä takaa", kuiskasi hän kenraalille.
"Enkä minä ymmärrä, miks'ei se ikänä saavuta meitä", jatkoi vanha sotilas, "sillä se on parempi kuin meidän kirottu 'Saint Ferdinandimme'."
"Sille on voinut tapahtua jotain, ehkä vuoto…"
"Se saavuttaa meidät!" huudahti ranskalainen.
"Se on kolumbialainen merirosvolaiva", kuiskasi kapteeni.
"Meillä on vielä kuusi penikulmaa maihin, ja tuuli helpottaa."
"Se ei purjehdi, se lentää, ikäänkuin tietäisi että parin tunnin perästä on saaliinsa luisunut käsistään. Mikä julkeus!"
"Tämä!" huudahti kapteeni. "Oh, ei sen nimi olekaan suotta 'Othello'. Joku aika sitten ampui se upoksiin muutaman espanjalaisen fregattilaivan, vaikkei sillä ole muuta kuin kolmekymmentä kanuunaa! Minä en pelännyt muuta kuin tätä, sillä tiesin sen oleskelevan ja risteilevän Antillein luona… Ah", jatkoi hän vaiettuaan hetkisen, jolla aikaa katseli laivansa purjeita, "tuuli yltyy, me ehdimme perille. Meidän täytyy ehtiä, 'Pariisilaisen' kanssa ei ole leikittelemistä."