"Mutta se ehtii myös", vastasi markiisi.
"Othello" oli nyt melkein vain kolmen penikulman päässä. Vaikka miehistö ei ollut kuullutkaan markiisin ja kapteeni Gomezin keskustelua, oli tämän purjelaivan näkeminen houkutellut useimmat matruuseista ja matkustajista paikalle, missä molemmat keskustelijat seisoivat; mutta melkein kaikki pitivät prikiä kauppalaivana tarkastellen sitä mielenkiinnolla, kunnes äkkiä muuan matruusi huudahti voimakkaalla äänellä:
"Pyhän Jakobin kautta! Me olemme hukassa, se on se pariisilainen kapteeni…"
Tämä kauhea nimi levitti pelkoa ja kammoa laivaan ja syntyi sanomaton sekasorto. Espanjalainen kapteeni sytytti sanoillaan hetkellisen rohkeuden matruuseihinsa. Koska hän tahtoi hinnalla millä hyvänsä ehtiä maihin, välttääksensä vaaran, koetti hän kiireesti virittää kaikki purjeensa, sekä pienet että suuret, oikealla ja vasemmalla puolella, tarjotakseen tuulelle niin suuren purjepinnan kuin vain raakapuut kestivät. Mutta näitä liikkeitä ei suoritettu vaikeuksitta. Miehistöltä luonnollisesti puuttui tuo erinomainen täsmällisyys, joka sotalaivoilla on niin ihmeellinen. Vaikka "Othello" lensi kuin pääskynen, kiitos purjeiden, näytti kuitenkin siltä, kuin voittaisi se niin vähän, että ranskalaisparat täytti iloinen toivo. Äkkiä, juuri kuulumattomilla ponnistuksilla suoritettujen taitavien liikkeiden jälkeen, joihin Gomez itse otti osaa sanoin ja elein, muuan perämies, väärällä, varmasti tahallisella tempulla käänsi prikilaivan poikkipäin. Purjeet, joita tuuli pieksi sivultapäin, alkoivat hulmuta niin kiivaasti, että priki peräytyi, nokat katkesivat ja laiva joutui täydellisesti ohjattomaksi. Rajaton raivo valtasi kapteenin. Hän kalpeni purjeitaankin valkoisemmaksi. Yhdellä hyppäyksellä karkasi hän perämiehen kimppuun ja tavoitti häntä tikarillaan niin kiivaasti, että iski harhaan ja syöksi hänet sen sijaan mereen. Sitten tarttui hän peräsimeen koettaen hälventää sitä kauheata sekasortoa, joka oli saanut aikaan sekaannusta hänen hyvällä ja rohkealla laivallaan. Epätoivon kyyneleet valuivat hänen silmistään, sillä me suremme enemmän kavallusta, joka hävittää sen, minkä olimme taitavuudellamme saavuttaneet, kuin äkillistä kuolemaa. Mutta mitä enemmän kapteeni kiroili, sitä vähemmän oli hän herra laivallaan. Hän ampui itse hätälaukauksen siinä toivossa, että rannalta kuultaisiin häntä. Samassa vastasi vimmatun nopeasti kiitävä rosvolaiva tykinlaukauksella, jonka kuula putosi kymmenen kaapelimitan päähän "Saint Ferdinandista".
"Taivas ja helvetti!" huusi kenraali, "se oli hyvin tähdätty! Heillä on oivallisia tykkejä!"
"Oh, milloin tuo puhuu, täytyy toisten olla vaiti, nähkääs!" vastasi eräs matruusi. "Pariisilainen ei pelkäisi englantilaistakaan laivaa…"
"Kaikki on hukassa!" huusi kapteeni epätoivoisena. Hän oli katsonut näköputkellaan eikä nähnyt mitään apua tulevan rannikolta päin… "Me olemme etäämmällä Ranskasta kuin luulin…"
"Minkätähden olla epätoivossa?" virkkoi kenraali. "Ovathan kaikki matkustajanne ranskalaisia, he ovat vuokranneet laivanne. Tämä merirosvo on pariisilainen, sanotte? No, nostakaa sitten valkoinen lippu, ja…"
"Ja hän ampuu meidät upoksiin", vastasi kapteeni. "Hän kykenee mihin tahansa, kun vaan on kysymyksessä rikkaan saaliin anastaminen!"
"Ah, sehän on merirosvo…"