"Ah, kapteeni Gomez, olen kerran ennen jättänyt hyvästit maalleni ja omaisilleni sydän täynnä surua. Pitääkö minun nyt vielä kerran jättää heidät juuri kun tuon mukanani lasteni ilon ja onnen?"
Kenraali kääntyessään poispäin antaakseen raivon kyynelten valua mereen, huomasi perämiehen, joka ui rosvolaivaa kohti.
"Tällä kertaa", vastasi kapteeni, "saatte varmasti sanoa heille hyvästit ainiaaksi."
Ranskalainen sai espanjalaisen ihmettelemään luomalla häneen hämmästyneen silmäyksen. Nyt olivat molemmat laivat melkein vieretysten, ja kun kenraali näki vihollisen miehistön, uskoi hän Gomez'in onnetonta ennustusta. Kolme miestä seisoi joka tykin vieressä. Kun näki heidän atleettimaiset vartalonsa, kovat piirteensä ja voimakkaat, paljaat käsivartensa, olisi voinut otaksua heitä pronssipatsaiksi. Kuolemakaan ei olisi voinut kaataa heitä kumoon. Matruusit olivat keveästi aseistettuja, notkeita, sitkeitä ja voimakkaita ja seisoivat siinä liikkumattomina. Kaikki nämä tarmokaspiirteiset kasvot olivat auringon päivetyttämät, työn karaisemat. Heidän silmänsä kiilsivät kuin tulikipinät todistaen selviä päitä ja helvetillisiä nautintoja. Kannella, joka oli mustanaan miehiä ja hattuja, vallitseva syvä hiljaisuus todisti taipumatonta tarmoa, jolla jokin mahtava tahto taivutteli näitä ihmisdemooneja. Päällikkö seisoi isonmaston juurella käsivarret ristissä, aseettomana, vain kirves jalkojensa juuressa. Auringon suojana piti hän päässään leveälaitaista huopahattua, joka varjosti hänen kasvojansa. Niinkuin herransa edessä makaavat koirat katsoivat tykkimiehet, matruusit ja sotilaat väliin kapteeniansa ja väliin kauppalaivaa. Kun molemmat laivat hipaisivat toisiaan, herätti tärähdys merirosvon uinailustaan ja hän sanoi hiljaa kaksi sanaa nuorelle upseerille, joka seisoi parin askeleen päässä hänestä.
"Asettakaa kiinnityshaat!" huusi luutnantti.
Ja "Saint-Ferdinand" kiinnitettiin "Othelloon" ihmeteltävällä tarkkuudella. Merirosvon matalalla äänellä antamien käskyjen mukaan, jotka luutnantti toisti, kulkivat miehet, kukin tuntien ennakolta määrätyn tehtävänsä, vallatun laivan kannelle, niinkuin seminaarilaiset menevät messuun, sitoivat matruusien ja matkustajain kädet ja anastivat aarteet. Tuokiossa olivat piastereita täynnä olevat tynnyrit, elintarpeet ja laivaväki viedyt "Saint-Ferdinand'ista" "Othelloon". Kenraali luuli näkevänsä unta kun hän kädet sidottuina huomasi olevansa heitetty tavarapakkojen päälle kuin mikäkin kauppatavara. Merirosvo, hänen luutnanttinsa ja muuan, nähtävästi perämiehenä toimiva matruusi, olivat neuvotelleet keskenään. Kun tämä hyvin lyhyt neuvottelu oli loppunut, vihelsi matruusi miehiä. Hänen käskystään hyppäsivät he "Saint-Ferdinand'iin", kiipesivät taklaukselle ja alkoivat riistää sen raakapuita, purjeita ja köysivarustuksia yhtä nopeasti kuin sotamies taistelutantereella riisuu kuolleen toverinsa, jonka saappaat ja lakki ovat hänen himonsa esineitä.
"Me olemme hukassa", sanoi espanjalainen kapteeni kylmästi kenraalille. Hän oli tutkinut näiden kolmen johtajan eleitä neuvottelun kestäessä ja matruusien liikkeitä ennenkuin nämä ryhtyivät säännönmukaiseen prikin ryöstöön.
"Kuinka?" kysyi kenraali kylmästi.
"Mitähän te sitten haluaisitte, että heidän pitäisi tehdä meille?" vastasi espanjalainen. "He ovat varmaan ymmärtäneet, että kävisi hyvin vaikeaksi myydä 'Saint-Ferdinand'ia' Ranskan tahi Espanjan satamissa, ja aikovat porata sen upoksiin, jottei heidän tarvitsisi nähdä vaivaa siitä. Ja luuletteko, että he viitsisivät elättää meitä, kun eivät tiedä, mihin satamaan voisivat laskea meidät maihin?"
Tuskin oli kapteeni lausunut nämä sanat, kun kenraali kuuli kauheata melua, jota seurasi kumea ääni, johtuen useiden ruumiiden mereen heittämisestä. He kääntyivät eivätkä nähneet enää noita neljää kauppiasta. Kahdeksan hurjanaamaisen tykkimiehen käsivarret olivat vielä kohotettuina, kenraalin säikähtyneenä tarkastellessa heitä.