Tuo kyynelin lausuttu sointu, minkä korvauksen se antoikaan
tuosta, jota pitäisi kutsua rakkauden tuottavaisuus laskuksi!
— Unohdin jättää teille tämän avaimen, sanoin minä hänelle
hymyillen.
— Te ette siis enää palaa? sanoi hän.
— Mekö jättäisimme toisemme? kysyin minä luoden häneen katseen, joka sai hänet laskemaan alas silmäluomensa verhotakseen äänettömän vastauksensa.
Minä läksin muutamien onnellisessa tyrmistyksessä vietettyjen hetkien perästä. Tuollainen tila valtaa sielut, jotka ovat saapuneet sinne, missä innostus loppuu ja missä mieletön hurmaus alkaa. Minä kävelin hitain askelin kääntyen alinomaa. Kun minä ylängön huipulta silmäilin viimeisen kerran laaksoa, valtasi minut se vastakohta, jonka se minulle tarjosi verratessani laaksoa siihen, mitä se oli ollut silloin, kun minä sinne ensi kerran tulin. Vihersihän se silloin, liekehtihän se silloin, kuten liekehtivät ja vihersivät minun haluni ja toiveeni! Nyt, minulla oli tiedossani erään perheen synkät ja surulliset salaisuudet, minä jaoin kristityn Nioben tuskat, olin surullinen kuten hän ja minun tummentuneesta sielustani tuntui kuin laakso olisi ollut sopusoinnussa ajatuksieni kanssa. Tällä hetkellä niityt olivat paljaat, poppelien lehdet varisivat ja ne, jotka vielä pysyivät, olivat ruosteen värisiä; viiniköynnökset olivat kuivuneet, metsien huipuilla lepäsi raskaana tuo tummanruskea väri, jota kuninkaat muinoin käyttivät puvuissansa ja joka kätki valtapurppuran surujen tummalla verholla. Alati sopusoinnussa ajatuksieni kanssa laakso, jossa viileän auringon keltaiset säteet kuoleutuivat, tarjosi minulle elävän kuvan sielustani. Ero rakastetusta naisesta on kunkin luonteen mukaan joko hirveää tai helppoa; minusta tuntui kuin minä olisin äkkiä joutunut vieraaseen maahan, jonka kieltä minä en ymmärtänyt; en voinut ryhtyä mihinkään nähdessäni asioita, joihin sieluni ei enää tuntenut kiintymystä. Silloin rakkauteni avaruus selvisi minulle ja rakas Henrietteni kohosi silmiini kaikessa ylevyydessään tuossa autiomaassa, jossa minä elin ainoastaan hänen muistonsa avulla. Hän oli niin uskonnollisesti jumaloitu olento, että minä päätin pysyä salaisen jumalattareni läsnäollessa tahrattomana ja puin itseni ajatuksissani leviittain valkeaan vaatteeseen jäljitellen siten Petrarcaa, joka ei koskaan näyttäytynyt Lauralle muuten kuin täysin valkeaan puettuna. Millä kärsimättömyydellä minä odotin ensimäistä yötä, jolloin minä isäni luokse saapuneena saatoin lukea tuon kirjeen. Minä koskettelin sitä matkan kestäessä kuten saituri tunnustelee setelirahasummaa, jota hän on pakotettu kantamaan mukanaan. Yön aikana minä suutelin paperia, jolle Henriette oli ilmaissut tahtonsa, josta, minä olin saava lukea hänen kätensä kirjoittamat salaperäiset ajatukset, josta hänen äänensä korostukset kaikuivat tarkkaavaiseen mieleeni. En ole koskaan lukenut hänen kirjeitänsä muulla tavoin kuin luin hänen ensimäisen kirjeensä, vuoteella, täydellisen hiljaisuuden vallitessa; kuinka voisikaan lukea muulla tavalla kirjeitä, jotka rakastettu henkilö on kirjoittanut. Kuitenkin on miehiä, jotka eivät ansaitse rakkautta, miehiä, jotka sekoittavat päivän toimiin kirjeidensä lukemisen, heittävät sen ja ryhtyvät siihen jälleen vihattavalla tyyneydellä. Tässä, Natalie, tuo jumalainen ääni, joka äkkiä soinnahteli yön hiljaisuudessa, tässä tuo ylevä olento, joka kohoutui osoittamaan minulle oikeata tietä risteyksessä, johon minä olin tullut:
* * * * *
'Mikä onni, ystäväni, saada koota teitä varten kokemukseni hajanaiset ainekset, jättää ne teille ja asestaa teidät niillä vaaroja vastaan maailmassa, jonka läpi teidän on taitavasti kuljettava. Minä olen tuntenut äidillisen kiintymyksen luvallisia iloja työskennellessäni muutaman yön ajan teidän hyväksenne. Kirjoittaessani tätä lause lauseelta, siirtäessäni itseni edeltäkäsin elämään, jota te tulette viettämään, minä joskus menin ikkunan luokse. Nähdessäni siitä Frapesle'n kuun valaisemat tornit minä sanoin usein itselleni: "Hän nukkuu ja minä valvon hänen tähtensä!" Lumoavia vaikutelmia, jotka muistuttivat minulle elämäni ensimäisiä onnen hetkiä, silloin kun minä katselin kätkyeeseensä nukkunutta Jacques'ia ja odotin hänen heräämistänsä ruokkiakseni häntä. Olettehan te iso lapsi, jonka sielun pitäisi tulla vahvistetuksi muutamilla ohjeilla, joita te ette ole voinut saada noissa hirvittävissä kouluissa, joissa te olette niin paljon kärsinyt. Meillä naisilla on etuoikeutena tarjota niitä teille. Nämä mitättömät pikkuasiat vaikuttavat teidän menestykseenne, ne valmistavat sitä ja lujittavat sitä. Eikö sen järjestelmän muodostaminen, jota miehen tulee noudattaa elämänsä toimissa, ole henkistä äitiyttä, äitiyttä, jonka lapsi hyvin ymmärtää? Rakas Felix, sallikaa minun, vaikkapa tekisin siinä muutamia virheitäkin, korostaa ystävyytemme pyyteettömyyttä, joka on sen pyhittävä: jättää teidät maailmalle, onhan se sama kuin luopua teistä. Mutta rakastan teitä tarpeeksi paljon voidakseni uhrata iloni teidän kauniille tulevaisuudellenne. Kohta lähes neljän kuukauden ajan te olette saattanut minut kummallisesti miettimään lakeja ja tapoja, jotka hallitsevat meidän aikakauttamme. Keskustelut, joita minulla oli tätini kanssa ja joiden sisällys kuuluu teille, teille, joka olette hänen sijaisenansa! hänen elämänsä vaiheet, jotka herra de Mortsauf on minulle kertonut; sanat, joita lausui minun isäni, hän, joka oli niin perehtynyt hovielämään, kaikkein suurimmat samoin kuin kaikkein pienimmätkin seikat, kaikki on kokoontunut minun muistiini tuon lapsen hyväksi, jonka minä olen ottanut omakseni ja jonka minä näen olevan valmiin heittäytymään ihmisten keskelle melkein yksin, valmiin ohjaamaan neuvonantajitta kulkunsa maahan, jossa useimmat sortuvat hyvien ominaisuuksiensa harkitsemattoman käyttämisen vuoksi, jossa jotkut onnistuvat huonojen, mutta hyvin käytettyjen ominaisuuksiensa nojalla.
Ennen kaikkea miettikää sitä lyhyttä ilmaisua, jonka minä olen antanut mielipiteelleni yhteiskunnasta sen kokonaisuuteen katsoen, sillä teidän kanssanne ei tarvita paljon sanoja. Minä en tiedä, ovatko yhteiskunnat jumalallista alkuperää, vai ovatko ne ihmisen keksimiä, olen samoin tietämätön niiden liikkeelle panevasta voimasta; se, mikä minulle on varmaa, on niiden olemassaolo. Heti kun te otatte ne vastaan, sen sijaan että eläisitte niistä erillään, on teidän sitouduttava noudattamaan niiden perussäädöksiä. Teidän ja niiden välille syntyy huomenna jonkinlainen sopimus. Onko nykyajan yhteiskunta ihmiseen nähden enemmän palveluksia vaativaa kuin hyötyä tuottavaa? Luulen niin. Mutta saako ihminen siitä enemmän vaivaa kuin etuja tai ostaako hän liian kalliisti hyödyn, jonka hän siitä saa, nämä kysymykset koskevat lainsäätäjää eikä yksilöä. Minun mielipiteeni mukaan teidän tulee siis kaikessa totella yleistä lakia katsomatta siihen, loukkaako se vai edistääkö se teidän etujanne. Niin yksinkertaiselta kuin tämä periaate voi teistä näyttääkin, on se vaikea sovittaa käytäntöön. Se on kuin ydinneste, jonka pitää tunkeutua hienoimpiinkin hiuspilleihin elävöittääkseen puuta, säilyttääkseen sen vehreyden, kehittääkseen sen kukkia ja kasvattaakseen sen hedelmät niin erinomaisesti, että se herättää yleistä ihmettelyä. Ystävä rakas, kaikki lait eivät ole kirjaan kirjoitettuja; myöskin tavat luovat lakeja, kaikkein tärkeimmät ovat kaikkein vähimmin tunnettuja. Ei ole professoreja, ei tutkielmia eikä koulua tuota oikeutta varten, joka hallitsee teidän toimianne, teidän keskustelujanne, ulkonaista elämäänne, tapaa, jolla esittäydytte maailmalle tai tavoittelette onneanne. Näiden salaisten lakien rikkominen merkitsee pysymistä yhteiskunnan aliasteilla, sen sijaan että sitä hallitsisi. Vaikkakin tämä kirje useissa kohdin ollee sopusoinnussa teidän ajatuksienne kanssa, sallikaa minun kuitenkin ilmaista teille minun naisellinen politiikkani.
Selittää yhteiskunta toisten vahingoille taitavasti rakennetun yksilöllisen onnen kannalta, on turmiollista oppia, jonka johtopäätökset vakavasti tehtyinä saattavat ihmisen uskomaan, että kaikki se, minkä hän salaisesti itselleen omistaa, ilman että laki, maailma tai yksilö huomaa vahingon, on oikein ja kohtuudella omistettua. Tämän teorian mukaan sukkela varas on rankaisematon, nainen, joka salassa lyö laimin velvollisuutensa, on onnellinen ja viisas; tappakaa ihminen siten, ettei oikeus saa ainoatakaan todistusta teitä vastaan; jos te voitatte sillä tavoin itsellenne jonkin Macbeth'in diadeemin, olette te tehnyt hyvin. Teidän etunne tulee ylimmäksi laiksi, kysymyksessä on vain todistajitta ja todistuksitta syrjäyttää ne vaikeudet, joita lait ja tavat asettavat teidän ja teidän pyrkimyksenne välille. Sille, joka näkee yhteiskunnan tässä valossa, muodostuu onnen saavuttamisen problemi peliksi, jonka panoksena on miljoona tai kaleeriorjuus, poliittinen asema tai häpeä. Vihreän pelipöydän ääressä ei sitäpaitsi ole tilaa kylliksi kaikille pelaajille, ja vaaditaan nerokkuutta heiton suunnittelemisessa. En puhu teille uskonnosta enkä tunteista; tässä on kysymyksessä kulta- ja rautakoneen pyörät, joiden välittömiä tuloksia ihmiset hartaasti vaarinottavat. Rakas sydämeni lapsi, jos te minun tavallani tunnette kauhua tätä rikosten teoriaa kohtaan, ei yhteiskuntaa selvitä teille muu kuin se, mikä terveelle järjelle näyttää oikealta, velvollisuuksien teoria. Niin, kaikki, myöskin te lukuunotettuna, ovat toinen toisillensa velkaa tuhansissa eri muodoissa. Minun mielestäni herttua ja pääri ovat paljon enemmän velkaa käsityöläiselle tai köyhälle kuin köyhä ja käsityöläinen ovat velkaa herttualle ja päärille. Molemminpuoliset velvollisuudet kasvavat rinnan niiden etujen kanssa, joita yhteiskunta tarjoaa ihmiselle tätä peruslauselmaa seuratessa, joka pitää paikkansa niin hyvin kauppaan kuin politiikkaan nähden. Palvelukset ovat alati suhteessa hyötyjen suuruuteen. Kun meidän Rhetorière'mme köyhä palkkalainen asettuu levolle töistänsä uupuneena, luuletteko, ettei hän ole täyttänyt velvollisuuksiansa? Varmasti hän on täyttänyt omansa paremmin kuin moni korkeassa asemassa oleva henkilö. Tarkastettaessa tältä kannalta yhteiskuntaa, jossa teidän on saatava kykyjenne ja älynne mukainen asema, on teidän otettava perusohjeeksenne tämä sääntö: älä salli itsellesi mitään, mikä on vastoin omaatuntoa ja yleistä mielipidettä. Vaikkakin minun horjumaton mielipiteeni saattaa näyttää teistä tarpeettomalta, rukoilen teitä, niin, teidän Henriettenne rukoilee teitä tarkoin punnitsemaan näiden kahden ohjeen merkitystä. Näöltänsä vähäpätöisinä merkitsevät ne, rakas ystävä, että oikeus, kunniallisuus, rehellisyys ja kohteliaisuus ovat teidän menestyksenne varmimmat ja nopeimmat välikappaleet. Tässä itsekkäässä maailmassa on joukko ihmisiä, jotka sanovat teille, ettei tunteilla pitkälle päästä ja että liiaksi huomioonotetut siveelliset näkökohdat hidastuttavat heidän kulkuansa. Te tulette näkemään ihmisiä, jotka ovat huonosti kasvatettuja, raakoja tai kykenemättömiä arvostelemaan tulevaisuutta, ihmisiä, jotka loukkaavat heikompiaan, jotka ovat epäkohteliaita vanhalle naiselle, jotka eivät hetkeäkään tahdo ikävystyttää itseään jonkun kunnon vanhuksen seurassa, sentähden että kaikesta tästä ei ole heille mitään hyötyä. Myöhemmin te näette näiden ihmisten tarttuvan orjantappuroihin, jotka eivät ole heille piikittömiä, ja jäävän onnestaan osattomiksi mitättömän pikku seikan takia, sillävälin kun hyvissä ajoin velvollisuuksien teoriaan harjaantuneet ihmiset eivät kohtaa mitään esteitä. Mahdollisesti näiden onni ei tule niin pian, mutta se on pysyväistä ja säilyy silloin, kun toisten onni katoaa.
Kun minä teille sanoin, että tämän opin käytäntöön sovittaminen vaatii ennen kaikkea tapojen tuntemista, näyttää teistä ehkä siltä kuin lainoppineisuuteeni vaikuttaisi jonkun verran hovi ja ne opetukset, joita minä olen saanut Lenoncourt'in perheessä. Oi ystäväni! minä pidän mitä tärkeimpänä tätä opetusta, niin vähäpätöiseltä kuin se näyttääkin. Ylhäisen seurapiirin tavat ovat teille yhtä välttämättömiä, kuin voivat olla ne laajat ja monipuoliset tiedot, jotka te omistatte; jälkimäiset ovat usein täydennyksenä edellisille. Muutamat todellisesti vähätietoiset henkilöt, joilla kuitenkin on ollut luonnollinen järki ja jotka ovat tottuneet pitämään järjestyksessä ajatuksiansa, ovat kohonneet suuruuteen, johon monet heitä ansiokkaammat eivät ole päässeet. Olen tutkinut teitä tarkoin, Felix, saadakseni tietää, onko teidän kasvatuksessanne, jonka olette kouluissa yhteisesti muiden kanssa saanut, mitään mennyt teiltä hukkaan. Jumala tietää, mitä iloa minä tunsin huomatessani, että voitte hankkia itsellenne sen vähän, mitä teiltä puuttuu! Monilla henkilöillä, jotka ovat kasvatetut näiden vanhojen sääntöjen mukaisesti, ovat tavat jotain puhtaasti ulkonaista; sillä hienoinkin kohteliaisuus, kauneimmatkin tavat tulevat sydämestä ja personallisen arvon suuresta tunteesta, siinä syy, miksi muutamilla aatelisilla, huolimatta heidän kasvatuksestaan, on moitittava käytös, kun sitävastoin muutamilla porvarillista syntyperää olevilla henkilöillä on luonnostaan hyvä aisti, niin että heidän tarvitsee vain ottaa muutamia oppitunteja saavuttaakseen väärästä jäljittelemisestä vapaan hienon käytöksen. Uskokaa naisparkaa, joka tulee alati pysymään laaksossaan, kaikki tuo jalous, tuo miellyttävä yksinkertaisuus, mikä ilmenee sanoissa, liikkeissä, asennossa ja vieläpä kodissakin, perustuu fyysilliseen runouteen, jonka viehätys on vastustamaton; kuinka suuri onkaan sen voima silloin kun se saa alkunsa sydämestä! Kohteliaisuus, rakas lapsi, on itsensä unohtamista toisten takia. Hyvin monilla se ilmenee yhteiskunnallisena irvikuvana, joka paljastuu, niin pian kun hyötynäkökohdat tulevat kysymykseen. Ylhäinen tulee silloin alhaiseksi. Mutta, ja tahdon, että olisitte sellainen, Felix, todellinen kohteliaisuus sisältää kristillisen ajatuksen; se on kuin laupeuden kukka, ja se perustuu todelliseen itsensä unohtamiseen. Henrietten muiston nimessä, älkää siis olko vedetön lähde, olkaa henkevä ja hieno! Älkää pelätkö pettymyksiä, joita tämä yhteiskunnallinen hyve teille usein tuottaa, ennemmin tai myöhemmin te poimitte hedelmän niin monista näöltänsä tuuleen siroitetuista siemenistä. Isäni teki kerran sen huomion, että yksi loukkaavimpia väärän kohteliaisuuden menettelytapoja on lupauksien väärinkäyttäminen. Kun teiltä pyydetään jotakin, jota ette tule tekemään, kieltäkää, älkääkä antako mitään turhia toiveita; hyväksykää nopeasti se, minkä tahdotte myöntää; te saavutatte siten sekä kieltäytymisen että hyvän teon miellyttäväisyyden, kaksinkertaista kunnollisuutta, joka kohottaa erinomaisesti luonnetta. Ja ennen kaikkea, ystäväni, — nämä pikku seikat ovat erikoisesti minun alaani kuuluvia ja minä voin nojautua siihen, mitä minä luulen tietäväni — älkää olko liian tuttavallinen, arkipäiväinen älkääkä tungettelija: kolme karia! Liian suuri tuttavallisuus vähentää kunnioitusta, jokapäiväisyys tuottaa halveksimista ja into asettaa meidät alttiisti toisten käytettäväksi. Ja ensiksikin, rakas lapsi, teillä ei tule olemaan elämänne varrella enempää kuin kaksi tai kolme ystävää, joilla on koko teidän luottamuksenne; jos te suotte sen useammille, onhan se heidän pettämistänsä! Jos te liitytte toisiin ihmisiin lähemmin kuin toisiin, olkaa silloin pidätteliäs omaan itseenne nähden, olkaa alati varuillanne, aivan kuin jos tietäisitte heidän jonakin päivänä olevan teidän kilpailijoitanne, vastustajianne tai vihamiehiänne; elämän sattumukset vaativat sitä. Ottakaa siis itsellenne käytös, joka ei ole kylmä eikä kiihkeä, koettakaa löytää keskitie, jota mies voi käydä asettamatta mitään alttiiksi. Niin, uskokaa, että kohtelias mies on yhtä kaukana Philinte'n pelkurimaisesta kaikkien miellyttämisestä kuin Alceste'n [henkilöitä Molièren draamassa Le "Misanthrope". Suom. muist.] synkästä hyveellisyydestä. Komediain runoilijan nero tulee loistavana ilmi juuri oikean keskitien ilmaisemisessa, jota ylhäiset katselijat seuraavat. Varmasti kaikki ovat enemmän taipuvaisia hyveen naurettaviin puoliin kuin tuohon rajattomaan halveksimiseen, joka on kätketty itsekkyyden hyväntahtoisuuteen. Mutta teidän on osattava varjella itsenne niin toisesta kuin toisesta. Mitä jokapäiväisyyteen tulee, niin jos se saattaa jonkun tyhmyrin teistä sanomaan, että te olette ihastuttava mies, mutta ihmiset, jotka ovat tottuneet tutkimaan ja punnitsemaan ihmisen inhimillisiä kykyjä, oppivat pian tuntemaan heikkoutenne, niin kunnioitus teitä kohtaan katoaa nopeasti, sillä jokapäiväisyys on heikkojen ihmisten turva. Heikot ihmiset ovat huonossa huudossa yhteiskunnassa, joka pitää jokaista jäsentään välikappaleena; mahdollisesti se on oikeassa, luonto tuomitsee heikot olennot kuolemaan. Myöskin naisen liikuttava huolenpito on mahdollisesti syntynyt nautinnosta, jota hän tuntee taistellessaan sokeaa voimaa vastaan, saattaessaan sydämen viisauden voittamaan aineen raakuuden. Mutta yhteiskunta, joka on enemmän äitipuoli kuin äiti, jumaloi lapsia, jotka imartelevat sen turhamielisyyttä. Mitä liialliseen intoon tulee, tuohon ensimäiseen ja ylevään nuoruuden erehdykseen, joka löytää todellisen tyydytyksen voimien tuhlauksessa ja joka alkaa siten, että nuori ihminen on sen itsensä pettämä, ennenkuin hän tulee muiden pettämäksi, säästäkää se teidän vastattuja tunteitanne varten, säilyttäkää, se vaimoanne ja Jumalaa, varten. Älkää tuoko maailman turulle, älkääkä poliittisen keinottelun markkinoille aarteita, joiden vastineeksi te saatte lasirihkamaa. Teidän pitää uskoa ääntä, joka teitä kehoittaa aateluuteen kaikissa asioissa, milloin se rukoilee teitä, ettette tuhlaisi hyödyttömästi voimianne; sillä ihmiset ikävä kyllä arvostelevat teitä teidän hyödyllisyytenne mukaan ottamatta lukuun teidän arvoanne. Käytän kuvaa, joka piirtyy teidän runolliseen mieleenne: kirjain, olkoonpa kuinka suuri tahansa, kullasta piirretty, lyijykynällä kirjoitettu, ei ole koskaan muuta kuin kirjain. Eräs tämän aikakauden miehiä on sanonut: "Älkää koskaan olko intoilija!" Liika into saa petoksen kukkimaan, se aiheuttaa sortuneita toiveita. Ette koskaan tapaa teitä ylemmissä henkilöissä kiihkoa, joka olisi sopusoinnussa teidän omanne kanssa: kuninkaat kuten naiset uskovat, että kaikki on heille tuleva. Niin surullinen kuin tämä periaate onkin, on se tosi, mutta se ei heikennä ollenkaan sielua. Sijoittakaa tunteenne luoksepääsemättömiin paikkoihin, jossa niiden kukkia intohimoisesti ihaillaan, jossa taiteilija rakkautta henkien uneksii pääteostaan. Velvollisuudet, ystäväni, eivät ole tunteita. Tehdä sitä, mihin on pakotettu, ei ole samaa kuin tehdä sitä, mikä miellyttää. Miehen on mentävä kylmästi kuolemaan isänmaan edestä, ja hän voi onnellisena uhrata elämänsä naisen tähden. Yksi tapojen tieteen tärkeimpiä sääntöjä on melkein ehdoton vaikeneminen teihin itseenne nähden. Jos te jonakin päivänä näyttelette komediaa puhumalla teistä itsestänne tuttavillenne, jotka eivät ole teihin lähemmässä suhteessa, jos te puhutte heille kärsimyksistänne, iloistanne tai asioistanne, saatte te pian nähdä välinpitämättömyyden tulevan teeskennellyn osanoton sijalle; sitten, kun ikävystyminen alkaa ja jollei talon emäntä teitä kohteliaasti keskeytä, jokainen poistuu jonkun taitavasti haetun tekosyyn nojalla. Mutta jos te tahdotte saavuttaa kaikkien myötätunnon, niin olkaa rakastettava, henkevä, tottunut seuramies. Keskustelkaa heidän kanssansa heistä itsestään, etsikää jokin keino saada heidät näyttämölle, vaikkapa tehden kysymyksiä, jotka näköjään eivät ole sopusoinnussa asianomaisten henkilöiden kanssa. Päät kumartuvat, huulet hymyilevät teille, ja kun te olette mennyt pois, lausuu jokainen teistä ylisteleviä sanoja. Omatuntonne ja sydämenne ääni sanoo teille rajan, missä alhainen imartelu alkaa ja kohtelias keskustelu loppuu. Vielä sana keskustelusta yleensä. Ystäväni, nuoruus on aina taipuvainen jonkinlaiseen arvostelun nopeuteen, joka on sille kunniaksi, mutta joka voi sitä vahingoittaa; tästä johtui tuo ennen muinoin nuorison kasvatuksessa niin tärkeänä pidetty vaikeneminen. Suurten seurassa nuoret tekivät palvelusta tutkien tänä aikana elämää; sillä muinoin aateluudella kuten taiteellakin oli oppipoikansa, paashinsa, jotka olivat heitä elättävien mestariensa käskynalaisia. Nykyajan nuorilla on epäterveellinen kasvihuonesivistys, joka saattaa heidät arvostelemaan ankarasti tekoja, ajatuksia ja kirjoituksia, he leikkaavat säikeitä sielusta, joka ei vielä ole palvelustaan suorittanut. Olkaa te vapaa tästä epäkohdasta. Teidän arvostelunne voisivat loukata monia henkilöitä ympärillänne, ja kaikki antavat ehkä vähemmän anteeksi salaisen loukkauksen kuin vääryyden, jonka te julkisesti teette. Nuorilla ihmisillä ei ole kärsivällisyyttä, sillä he eivät tiedä mitään elämästä ja sen vaikeuksista. Vanhojen arvostelu on hyväntahtoinen ja lievä, nuorten armoton. Edelliset eivät tiedä mitään, jälkimäiset tietävät kaikki. Muutoin kaikkien ihmistoimintojen pohjalla on monisokkeloiset perussyyt, joiden lopullisen arvostelun Jumala on pidättänyt itsellensä. Älkää olko ankara muita kuin itseänne kohtaan. Teidän onnenne on teidän edessänne, mutta ei kukaan tässä maailmassa voi saavuttaa onneansa ilman apua; käyttäkää siis hyväksenne minun isäni taloa, pääsy sinne on teille hankittu, suhteet, joita siellä saatte, ovat teille hyödyksi tuhansissa tilaisuuksissa. Mutta älkää väistykö askeltakaan äitini edestä, hän musertaa sen, joka antautuu, ja ihailee sen ylpeyttä, joka häntä vastustaa; hän muistuttaa rautaa, joka taottuna voi liittyä toiseen rautaan, mutta joka musertaa kosketuksellaan kaiken, millä ei ole sen kovuutta. Seurustelkaa siis äitini kanssa; jos hän tahtoo teille hyvää, vie hän teidät noihin saleihin, joissa te opitte tärkeän suuren maailman tuntemuksen, taidon kuunnella, puhua, vastata, esitellä itsenne, mennä pois; te opitte täsmällisen kielen, tuon selittämättömän jonkin, joka ei merkitse sen suurempaa ylemmyyttä, kuin mitä puku merkitsee nerolla, mutta jota vailla kauneintakaan kykyä ei oteta milloinkaan vastaan. Tunnen teidät tarpeeksi ollakseni varma siitä, etten tee mitään harhakuvitelmia nähdessäni teidät edeltäkäsin sellaisena kuin toivoisin teidän olevan: yksinkertaisena tavoissanne, hillittynä käytöksessänne, ylpeänä ilman pöyhkeyttä, kunnioittavaisena vanhusten seurassa, palvelukseen alttiina ilman orjamaisuutta ja ennen kaikkea vaiteliaana. Antakaa älynne tulla näkyviin, mutta älkää koettako huvittaa toisia; sillä tietäkää, jos teidän etevyytenne vaikuttaa masentavasti keskinkertaiseen mieheen, vaikenee hän, sitten hän sanoo teistä: "Hän on hyvin huvittava!" — halveksumista osoittava lause. Olkoon teidän ylemmyytenne aina leijonan ylemmyyttä. Älkää muutoin koettako miellyttää miehiä. Suhteissanne heihin minä suositan teille kylmyyttä, joka voi mennä välinpitämättömyyteen asti, josta he eivät voi suuttua; kaikki miehet kunnioittavat sitä, joka heitä halveksii, ja tämä halveksiminen tuottaa teille kaikkien naisten suosion; he pitävät teitä arvossa sen vähäksymisen johdosta, jota te miehille osoitatte. Älkää koskaan suvaitko lähellänne ihmisiä, joita ei pidetä arvossa, ei edes silloinkaan, kun he eivät ole ansainneet huonoa mainettansa, sillä maailma vaatii meiltä samalla tavalla tiliä sekä ystävistämme että vihamiehistämme. Tähän katsoen olkoot teidän päätöksenne kauan ja kypsästi harkittuja, mutta peruuttamattomia. Kun miehet, jotka olette työntänyt pois luotanne, antavat teille oikeutuksen siihen, pidetään teidän ystävyyttänne arvokkaana; te herätätte siten tuota kunnioittavaa äänettömyyttä, joka miesten keskuudessa suurentaa miestä. Te olette siten asestettu nuoruudella, joka miellyttää, viehätyksellä, joka lumoaa ja viisaudella, joka osaa säilyttää valloitukset. Kaikki, mitä minä teistä olen tässä sanonut, sisältyy lyhyesti tuohon vanhaan lauseeseen: aateluus velvoittaa!