Sovittakaa nyt nämä ohjeet käytännölliseen elämäntoimintaanne. Te kuulette useiden henkilöiden sanovan, että viekkaus on menestyksen ehto, ja että pitää kyynäspäillään raivata itselleen tietä joukon läpi. Ystäväni, nämä periaatteet olivat hyviä keskiajalla, jolloin ruhtinailla oli kilpailijoita, jotka oli toinen toisensa kautta saatava tuhotuiksi; mutta nykyään tapahtuu kaikki julkisuudessa, ja tämä järjestelmä tekisi teille sangen huonoja palveluksia. Todenteolla, te tulette kohtaamaan milloin rehellisen ja oikeamielisen miehen, milloin petollisen vihamiehen, miehen, joka käyttää aikeisiinsa viekkautta, panettelua, konnankoukkuja. Tietäkää silloin, että teillä ei ole voimakkaampaa apulaista kuin hän itse; tuo mies saa omasta itsestänsä vihamiehen itsellensä; te voitte taistella häntä vastaan rehellisillä aseilla, ennemmin tai myöhemmin hän saa osakseen halveksumisen. Mitä ensinmainittuun mieheen tulee, teidän suoramielisyytenne hankkii teille hänen kunnioituksensa, ja jos teidän etunne ovat yhteiset (sillä kaikki voidaan järjestää), auttaa hän teitä. Älkää peljätkö vihamiesten saamista, onneton se, jolla niitä ei ole siinä maailmassa, jonne te olette menossa; mutta koettakaa olla asettamatta itseänne alttiiksi pilkalle tai kunnioituksen menettämiselle. Minä sanoin koettakaa, sillä Pariisissa mies ei aina voi olla oma herransa, hän on kohtalokkaiden olosuhteiden alainen; te ette voi sillä välttää katuojien likaa, ette varoa itseänne putoavalta tiilikiveltä. Siveydellä on katupuronsa, joista kunniattomat ihmiset koettavat pirskoittaa jalojen henkilöiden päälle lokaa, jossa he itse rypevät. Te voitte aina saada itsenne kunnioitetuksi pysyessänne kaikissa piireissä horjumatta lopullisissa päätöksissänne. Tuossa kunnianhimojen ottelussa, keskellä ristiinkäyviä vaikeuksia ryhtykää aina suoraan asiaan, tehkää se päättävästi ja keskittäkää aina kaikki voimanne yhteen kohtaan. Te tiedätte, kuinka suuresti herra de Mortsauf vihasi Napoleonia, kirosi häntä ja vartioi häntä kuten oikeus vartioi rikoksellista. Hän vaati Napoleonilta joka ilta Enghien'in herttuaa, ainoa onnettomuus, ainoa kuolema, joka on saanut hänet vuodattamaan kyyneleitä. Mutta siitä huolimatta, hän ihaili Napoleonia rohkeimpana päällikkönä ja on usein selittänyt minulle hänen taktiikkaansa. Eikö tätä sotataitoa voitaisi sovittaa myöskin etujen sotaan? Se säästäisi siinä aikaa, kuten se toisella alalla on säästänyt miehiä ja tilaa. Miettikää tätä, sillä nainen pettyy usein näissä asioissa, joita me arvostelemme vaistolla ja tunteella. Yhdessä kohdassa minä voin olla horjumaton: kaikki viekkaus, kaikki petos paljastuu ja loppuu onnettomasti käyttäjälleen, kun sitävastoin jokainen muu asema näyttää minusta vähemmän vaaralliselta silloin, kun ihmisellä on rehellisyyden maaperä allaan. Jos minä voisin mainita oman itseni esimerkkinä, sanoisin teille, että minä Clochegourde'ssa olen herra de Mortsauf'in luonteen takia ollut pakotettu ennakolta ehkäisemään kaiken petoksen ja ratkaisemaan välittömästi riidat, jotka olisivat hänelle kuin sairaudeksi, mutta sellaiseksi, joka tuottaisi hänelle mielihyvää. Minä olen aina itse päättänyt kaiken käymällä suoraan solmuun käsiksi ja sanomalla vastustajalle: aukaiskaamme tai leikatkaamme! Teille tulee usein tilaisuutta olla hyödyllinen toisille, tehdä heille palveluksia ja te saatte siitä vain vähän korvausta. Mutta älkää olko niiden kaltainen, jotka moittivat ihmisiä ja kerskuen sanovat tapaavansa vain kiittämättömiä. Eikö se ole samaa kuin asettaa itsensä jalustalle? ja lisäksi, onhan hiukan tyhmää näyttää, kuinka vähän tuntee maailmaa. Mutta tekisittekö te hyvää kuten koronkiskuri tarjoo rahaansa? Teettehän te sitä hyvän teon itsensä tähden! Aateluus velvoittaa! Älkää kuitenkaan tehkö sellaisia palveluksia, joilla pakotatte ihmiset kiittämättömyyteen, sillä nämä tulevat silloin teidän sovittamattomiksi vihamiehiksenne: on olemassa kiitollisuuden velan epätoivo kuten perikadon epätoivo, molemmatkin synnyttävät edeltäpäin laskemattomia voimia. Mitä teihin tulee, ottakaa vastaan mahdollisimman vähän toisilta. Älkää olko kenenkään vasalli, nostakaa itsenne omin voimin. Lausun teille mielipiteeni, ystäväni, ainoastaan elämän pikku asioista. Poliittisessa maailmassa kaikki muuttaa muotoaan, säännöt, jotka hallitsevat teidän persoonaanne, väistyvät suurten etujen edessä. Mutta jos te tulisitte piiriin, jossa suuret miehet liikkuvat, te olisitte, kuten Jumala, ainoa päätöstenne tuomari. Te ette olisi silloin enää ihminen, vaan elävä laki; te ette olisi enää yksilö, teissä olisi kansakunta ruumiillistutettuna. Mutta jos te tuomitsette, tuomitaan teitä myöskin. Myöhemmin te ilmestytte vuosisatojen eteen, ja te tunnette tarpeeksi historiaa antaaksenne arvoa ajatuksille ja teoille, jotka johtavat todelliseen suuruuteen.

Minä tulen nyt erittäin tärkeään kohtaan, teidän suhteeseenne naisiin. Salongeissa, joihin menette, pitäkää periaatteena olla tuhlaamatta voimianne heittäytymällä keimailun joutavaan harjoittamiseen. Yhdellä noista miehistä, joilla edellisellä vuosisadalla oli enimmin menestystä, oli tapana seurustella samoissa iltakutsuissa ainoastaan yhden naisen kanssa ja liittyä niihin, jotka näyttivät enimmin laiminlyödyiltä. Tuo mies, rakas lapsi, hallitsi aikakauttansa. Hän oli viisaasti laskenut, että määrätyn ajan kuluttua kaikki tulisivat häntä jatkuvasti ylistämään. Enin osa nuorisoa menettää arvokkaimman onnensa tekijöistä laiminlyömällä välttämättömän ajan noiden suhteiden rakentamiseen, jotka ovat puolet yhteiskuntaelämää. Kun he omalla personallaan miellyttävät, on heidän helppo saada itsellensä kannattajia; mutta tuo kevät on lyhyt, tietäkää käyttää se hyvin. Pyrkikää sentähden vaikutusvaltaisten naisten tuttavuuteen. Vaikutusvaltaiset naiset ovat vanhoja naisia, he antavat teille tietoja liitoista, kaikkien perheiden salaisuuksista ja oikoteistä, joita myöten voitte päästä nopeammin päämäärään. He tulevat osoittamaan sydämellisyyttä teitä kohtaan; suojelus on heidän viimeinen rakkautensa, elleivät he ole umpiuskonnollisia; he tulevat palvelemaan teitä erinomaisesti, he ylistävät teitä ja saattavat teidän seuranne halutuksi. Paetkaa nuoria naisia! Älkää uskoko, että pieninkään personallinen näkökohta on kysymyksessä tässä, mitä minä teille sanoin! Viidenkymmenen vuotias nainen tulee tekemään kaikki teidän hyväksenne, kaksikymmenvuotias ei mitään; jälkimäinen tahtoo koko teidän elämänne, edellinen ei pyydä teiltä muuta kuin yhden hetken, yhden huomaavaisuuden. Pilkatkaa nuoria naisia, ottakaa heidät kokonaan leikin kannalta, he eivät kykene vakavasti ajattelemaan. Nuoret naiset, ystäväni, ovat itsekkäitä, pikku sieluja, vailla todellista ystävyyttä; he rakastavat vain itseään, he uhraisivat teidät yhden ainoan menestyksen saavuttamiseksi. Muutoin, kaikki he vaativat uhrautumista, ja teidän asemanne vaatii, että teidän hyväksenne uhraudutaan: kaksi sovittamatonta pyrkimystä. Ei ainoakaan heistä välitä teidän eduistanne, kaikki he ajattelevat itseään eikä teitä, kaikki vahingoittavat teitä enemmän turhamielisyydellään kuin hyödyttävät teitä kiintymyksellään; he riistävät teiltä huolettomasti teidän aikanne, saattavat teidät laiminlyömään onnenne ja tuhoavat teidät mitä herttaisimman näköisinä. Jos te valitatte, todistaa kaikista typerin heistä teille, että hänen käsineensä on maailman arvoinen ja ettei mikään ole kunniakkaampaa kuin palvella häntä. Kaikki he vakuuttavat antavansa teille onnen ja saavat teidät unohtamaan kauniin tulevaisuutenne; heidän onnensa on epävakainen, teidän suuruutenne tulee olemaan varma. Te ette tiedä, millä salakavalalla taidolla he toimivat tyydyttääkseen haaveitaan, kääntääkseen ohimenevän kiintymyksen rakkaudeksi, joka alkaa maanpäällä ja jatkuu taivaassa. Sinä päivänä, jolloin he jättävät teidät, sanovat he teille, että sanat en rakasta enää antavat heille siihen oikeutuksen, kuten sana rakastan riitti selittämään heidän rakkautensa ja että rakkautta ei voida pakottaa. Inhottava oppi! Uskokaa se, todellinen rakkaus on ikuinen, loputon, alati muuttumaton; se on tasainen ja puhdas, ilman rajuja osoituksia; valkein hiuksinkin on se alati nuori sydämeltään. Ei mitään tämän kaltaista ole noissa maailmannaisissa, he näyttelevät kaikki komediaa: tämä tässä kiinnittää teidän mieltänne onnettomuuksillaan, hän näyttää maailman vienoimmalta ja vähimmän vaativalta naiselta; mutta kun hän on tehnyt itsensä välttämättömäksi, hallitsee hän vähitellen teitä ja saa teidät taipumaan tahtoonsa; te tahdotte olla diplomaatti mennä, tulla, tutkia ihmisiä, hyötynäkökohtia, maita, mitä vielä, te jäätte Pariisiin tai hänen maa-alueellensa, hän taivuttaa teidät pahanilkisesti tohvelin alle, ja kuta enemmän te uhraudutte, sitä kiittämättömämpi hän on. Tuo toinen tuolla koettaa kiehtoa teidät alistumisellaan, hän on teidän paashinne, hän seuraisi teitä romantillisesti maailman loppuun asti, hän asettaa itsensä alttiiksi säilyttääkseen teidät ja riippuu kuin kivi teidän kaulassanne. Te uppoatte jonakin päivänä, mutta tuo nainen ui pinnalla. Vähimminkin viekkaalla naisella on ansoja loppumattomiin; kaikkein yksinkertaisin viettää voittoja sen nojalla, että hän herättää niin vähän epäluuloa; vähemmän vaarallinen olisi sievistelevä nainen, joka rakastaisi teitä tietämättä miksi, joka jättäisi teidät ilman aihetta ja ottaisi teidät jälleen turhamielisyydestä. Mutta kaikki he vahingoittavat teitä joko nykyisyydessä tai tulevaisuudessa. Jokainen nuori nainen, joka käy maailmaan, joka elää huveista ja turhamielisyyden tyydytyksistä, on puoleksi turmeltunut ja turmelee teidät. Heidän joukossaan ei tule olemaan se puhdas ja ajatteleva olento, jonka sydämessä te tulette aina hallitsemaan. Ah! hän on yksinäinen, hän, jota te rakastatte: teidän katseenne ovat hänen kauneimpia juhliansa, hän elää teidän sanoistanne. Olkoon tämä nainen sentähden koko teidän maailmanne, sillä te olette hänelle kaikki: rakastakaa häntä paljon, älkää antako hänelle suruja eikä kilpailijoita, älkää herättäkö hänessä luulevaisuutta. Olla rakastettu, rakas ystävä, olla ymmärretty on suurin onni; minä toivon, että te saisitte sitä tuntea, mutta älkää asettako alttiiksi sielunne kukkaa, olkaa hyvin varma sydämestä, johon te sijoitatte tunteenne. Tuo nainen ei elä koskaan itseänsä varten, hän ei koskaan ajattele itseänsä, vaani teitä; hän ei väittele teidän kanssanne mistään, hän ei koskaan kuuntele omia etujaan, ja hän vainuaa vaaran, joka teitä uhkaa siellä, missä ette mitään sellaista huomaa, siellä, missä hän unohtaa oman itsensä; jos hän kärsii, kärsii hän valittamatta, hänessä ei ole mitään personallista keimailua, mutta hän ikäänkuin kunnioittaa itsessänsä sitä, mitä te hänessä rakastatte. Vastatkaa tuohon rakkauteen rakkaudella, joka on jotain vieläkin enemmän. Jos te olette kyllin onnellinen saavuttaaksenne sen, mikä aina tulee puuttumaan teidän ystävätär raukaltanne, molemminpuolisen, tasan tunnetun rakkauden, muistakaa, että niin täydelliseksi kuin tuo rakkaus tulleneekin, eräässä laaksossa elää teille äiti, jonka sydämen te olette täyttänyt niin syvällä tunteella, ettette voi koskaan löytää sen pohjaa. Niin, minä tunnen teitä kohtaan kiintymystä, jonka laajuutta ette saa koskaan tietää: jotta se tulisi näkyviin sellaisena kuin se on, pitäisi teidän olla menettänyt tuo suuri älykkäisyytenne, ja silloinkaan te ette tietäisi, mihin asti minun kiintymykseni voisi mennä. Herätänkö epäilystä kehottaessani teitä välttämään nuoria naisia, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän teeskentelijöitä, pilkantekijöitä, turhamaisia, kevytmielisiä, tuhlaajia; kehoittaessani teitä kiintymään vaikutusvaltaisiin naisiin, noihin kunnioitusta herättäviin leskirouviin, jotka ovat täynnä järkeä, kuten minun tätini oli, ja jotka ovat teille niin suureksi hyödyksi; he puolustavat teitä salaisia syytöksiä vastaan kumoamalla ne, he sanovat teistä sen, mitä itse ette voisi itsestänne sanoa? Kaiken lopuksi, enkö minä ole jalomielinen käskiessäni teidän säästämään jumaloimisenne puhdassydämiselle enkelille? Jos sanat aateluus velvoittaa sisältävät suuren osan minun ensimäisiä ohjeitani, sisältyvät mielipiteeni teidän suhteestanne naisiin myöskin tuohon ritarilauseeseen: palvele kaikkia, mutta rakasta vain yhtä.

Teidän tietonne ovat laajat, teidän kärsimysten suojelema sydämenne on pysynyt tahrattomana; kaikki on kaunista, kaikki on hyvin teissä, tahtokaa siis! Teidän tulevaisuutenne on nyt näissä kahdessa sanassa, jotka ovat suurten miesten sanat. Eikö niin, lapseni, te tottelette Henrietteänne, te sallitte hänen jatkaa niiden ajatuksien lausumista, joita hänellä on teistä ja teidän suhteestanne maailmaan? Minun sielullani on joku silmä, joka näkee teidän tulevaisuutenne samoin kuin lapsienikin, antakaa minun siis käyttää hyväksenne tätä kykyä, salaperäistä lahjaa, joka on antanut rauhan minun elämälleni ja joka ei suinkaan heikonnu, vaan säilyttää voimansa yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Minä pyydän teiltä palkinnoksi suurta onnea: minä tahdon nähdä teidän suurentuvan miesten joukossa, ilman että ainoakaan teidän menestyksistänne tuottaa minulle mielipahaa, tahdon, että kohottaisitte nopeasti onnenne nimenne tasalle ja että voisin sanoa itselleni edistäneeni enemmän kuin pelkillä toiveilla teidän suuruuttanne. Tämä salainen myötävaikutus on ainoa nautinto, jonka minä voin sallia itselleni. Minä odotan. En sano teille jäähyväisiä. Me olemme erotettuja, te ette voi viedä huulillenne kättäni; mutta teidän pitäisi hyvin tietää, mikä sija teillä on minun sydämessäni.

Teidän Henriettenne.'

Kun olin lukenut tämän kirjeen, tunsin käsiäni vastaan sykkivän äidillisen sydämen hetkellä, jolloin minua vielä jäädytti äitini ankara vastaanotto. Minä aavistin, minkätähden kreivitär oli kieltänyt minua lukemasta Touraine'ssa tätä kirjettä, hän pelkäsi epäilemättä saavansa nähdä minun heittäytyvän hänen jalkoihinsa ja kyynelteni kostuttavan niitä.

Minä tein lopultakin tuttavuutta veljeni Charles'in kanssa, joka tähän asti oli ollut minulle aivan kuin vieras. Mutta hänessä oli aina pikku seikkoihin asti jotain ylpeätä ja hillittyä, mikä asetti rajan välillämme liian jyrkäksi voidaksemme toisiamme veljellisesti rakastaa; kaikki hellät tunteet perustuvat sielujen yhtäläisyyteen, ja meidän välillämme ei ollut mitään vetovoimaa. Hän opetti minulle oppineesti tuollaiset pikkuseikat, jotka järki tai sydän arvaa; joka tilaisuudessa hän näytti halveksivan minua. Jollei rakkauteni olisi ollut minun tukenani, olisi hän tehnyt minut tyhmäksi ja hölmöksi, sillä hän uskoi aina, etten tiennyt mitään. Kuitenkin hän tutustutti minut maailmaan, jossa minun avuttomuuteni piti loistaa. Ilman lapsuuteni onnettomuuksia minä olisin voinut pitää hänen turhamielistä holhoustaan veljellisenä ystävyytenä; mutta siveellinen yksinäisyys saa aikaan samoja vaikutuksia kuin maallinen yksinäisyys: hiljaisuus sallii silloin kuulla herkimmänkin ääni-ilmiön, ja tottumus paeta itseensä kehittää tunteellisuuden, jonka hienous paljastaa pienimmätkin mielenliikutusten vivahteet, mitkä koskettavat meitä. Ennenkuin minä olin oppinut tuntemaan rouva de Mortsauf'in, loukkasi kova katse minua, ankaralla äänen painolla lausuttu sana sai sydämeni levottomasti lyömään; minä kärsin siitä, mutta en tiennyt mitään hyväilyjen elämästä. Clochegourde'sta palattuani minä sitävastoin saatoin tehdä vertailuja, jotka täydensivät minun ennenaikaisia tietojani. Huomio, joka perustuu kestettyihin kärsimyksiin, on epätäydellinen. Myöskin onnella on valonsa. Minä antauduin sitä kernaammin esikoisoikeuden ylemmyyden muserrettavaksi, koska en ollut Charles'in narri.

Minä kävin yksin herttuatar de Lenoncourt'in luona, jossa minä en kuullut ollenkaan puhuttavan Henriettestä, jossa ei kukaan, vanhaa herttuaa lukuunottamatta, joka oli itse yksinkertaisuus, puhunut minulle hänestä; mutta tavasta, jolla hän otti minut vastaan, minä aavistin hänen tyttärensä salaiset suositukset. Siihen aikaan, jolloin minä aloin päästä avuttomasta hämmästyksestä, jonka suuren maailman näkö synnyttää jokaisessa ensikertalaisessa; jolloin minä vilahdukselta näin nautintoja ja ymmärsin apukeinot, joita tuo maailma tarjoo kunnianhimoiselle, ja jolloin minä ilolla aloin käytännössä toteuttaa Henrietten lauselmia ihmetellen niiden syvää totuutta, sattuivat huhtikuun 20:nnen päivän tapaukset. Veljeni seurasi hovia Gent'iin; minä, kreivittären neuvosta, — olin hänen kanssansa ryhtynyt kirjevaihtoon, joka oli minun puoleltani hyvin vilkasta — seurasin herttua de Lenoncourt'ia Alankomaihin. Herttuan tavanomainen hyväntahtoisuus muuttui sydämelliseksi suojelukseksi, kun hän näki minun kiireestä kantapäähän olevan Bourbon'ien puolella; hän itse esitti minut Hänen Majesteetilleen. Onnettomuuden kohdatessa hallitsijaa on hänen ympärillään vähän onnentavoittelijoita; nuoruudella on luonnolliset ihailunsa, hyötyä tavoittelematon uskollisuutensa, kuningas osasi arvostella ihmisiä; se joka ei ollut huomattu Tuileries'sa, oli sitä paljon Gent'issä, ja minulla oli onni miellyttää Ludvig XVIII:ta. Eräästä rouva de Mortsauf'in isällensä kirjoittamasta kirjeestä, jonka Vendée'n lähetti oli tuonut virkakirjeiden mukana ja jossa oli sananen minullekin, minä sain tietää, että Jacques oli sairaana. Herra de Mortsauf epätoivoissaan niin hyvin poikansa huonosta terveydestä kuin toisesta maanpakolaisuudesta, jonka hän näki alkavan itselleen, oli lisännyt muutamia sanoja; ne antoivat minun aavistaa rakastettuni aseman. Epäilemättä hänen miehensä häiritsi häntä hänen viettäessään kaiken aikansa Jacques'in vuoteen ääressä, saamatta niin päivän kuin yön rauhaa. Hän oli etevämpi väittelyissä, mutta kykenemätön puolustamaan itseään asettaessaan koko sielunsa lapsensa hoitamiseen. Henriette varmaankin tarvitsi avuliasta ystävää, joka tekisi elämän hänelle vähemmän raskaaksi; jos ei muulla tavoin, niin edes pitämällä toimessa herra de Mortsauf'ia. Jo useampia kertoja minä olin vienyt kreivin muualle, silloin kun hän uhkasi ruveta kiusaamaan vaimoansa; tämän viattoman viekkauden menestys on tuottanut minulle muutamia ylitsevuotavaa kiitollisuutta ilmaisevia katseita, joissa rakkaus näkee lupauksia. Vaikka minä kärsimättömänä pyrin käymään samoja teitä kuin veljeni, joka äskettäin oli lähetetty Wienin kongressiin, vaikka minä tahdoin henkeni uhalla toteuttaa Henrietten määräykset ja vapauttaa itseni veljellisestä alamaisuudesta, minun kunnianhimoni, pyrkimykseni riippumattomuuteen, etu, joka minulla oli kuninkaan luona pysymisestä, kaikki kalpeni rouva de Mortsauf'in surumielisten kasvojen edessä. Minä päätin jättää Gent'in hovin ja mennä palvelemaan todellista valtijatarta. Jumala palkitsi minut. Vendée'sta tullut lähetti ei voinut palata Ranskaan. Kuningas tarvitsi miestä, joka ottaisi viedäkseen sinne hänen määräyksensä. Herttua de Lenoncourt tiesi, että kuningas ei unhottaisi sitä, joka ottaisi tämän vaarallisen yrityksen suorittaakseen. Hän oli, minulta ollenkaan kysymättä, saanut minut hyväksytyksi tähän tehtävään, ja minä otin sen vastaan hyvin onnellisena saadessani palata Clochegourde'en ja samalla palvella hyvää asiaa.

Päästyäni, jo kaksikymmentäyksi vuotiaana, kuninkaan puheille minä palasin Ranskaan, jossa minulla niin Pariisissa kuin Vendée'essa oli onni täyttää Hänen Majesteettinsa tahto. Toukokuun lopulla minusta tiedon saaneiden bonapartistivirastojen vainoamana minä olin pakotettu pakenemaan puettuna mieheksi, joka näyttää palaavan takaisin kotimaahansa. Minä kävelin jalkasin alueelta alueelle, metsästä toiseen, Vendée'n ylängön, Bocage'n ja Poitou'n poikki, turvallisuuden mukaan muuttaen tietäni.

Minä saavutin Saumur'in, Saumur'ista minä tulin Chinon'iin ja sieltä, yhtenä ainoana yönä Nueil'in metsiin, jossa minä eräällä nummella kohtasin kreivin ratsain. Hän otti minut satulan taakse ja vei minut kotiinsa ilman että olimme nähneet ketään, joka olisi voinut minut tuntea.

— Jacques on parempi, olivat hänen ensimäiset sanansa.