— Henriette, jumalattareni, jota minä palvelen enemmän kuin Jumalaa, elämäni kukka, kuinka te, joka olette minun omatuntoni, ette enää tiedä, että minä olen niin juurtunut teidän sydämeenne, että minun sieluni on täällä silloinkun minun ruumiini on Pariisissa? Pitääkö minun sanoa teille, että minä olen tullut seitsemässätoista tunnissa, että jokaiseen pyörän vierähdykseen sisältyi kokonainen maailma ajatuksia ja toiveita, jotka ovat puhjenneet kuin myrsky niinpian kuin teidät näin…
— Sanokaa, sanokaa! Minä olen varma itsestäni, minä voin kuunnella teitä ilman rikosta. Jumala ei tahdo minun kuolemaani: hän lähettää teidät minulle, kuten hän puhaltaa hengen luomiinsa, kuten hän vuodattaa pilvien sateen kuivalle maalle; sanokaa, sanokaa! rakastatteko minua pyhällä rakkaudella?
— Pyhällä rakkaudella.
— Ikuisesti?
— Ikuisesti.
— Kuten Neitsyt Mariaa, jonka täytyy pysyä verhottuna ja kantaa valkeata kruunua?
— Kuten ihmiseksi tullutta Neitsyttä.
— Kuten sisarta?
— Kuten liiaksi rakastettua sisarta.
— Kuten äitiä?