Tällä hetkellä me nousimme vaunuihin; ajuri pyysi määräystä.
— Ajakaa puistokujan kautta Chinon'in tielle, te viette meidät
Kaarle suuren nummien läpi ja Saché'n tietä takaisin.
— Mikä päivä meillä on? sanoin minä äkillisellä kiihtymyksellä.
— Lauantai.
— Älkää menkö ollenkaan sitä tietä, rouva, lauantai-iltana tie on täynnä torikauppiaita, jotka menevät Tours'iin, ja me kohtaisimme heidän kärryjänsä.
— Tehkää kuten sanoin, jatkoi kreivitär katsoen ajuriin. Me tunsimme liian hyvin toistemme äänenkäänteet, niin loputtomat kuin ne olivatkin, voidaksemme salata toisiltamme pienintäkään mielenliikutusta. Henriette oli ymmärtänyt kaiken.
— Te ette ole ajatellut torikauppiaita valitessanne tämän yön, sanoi hän hiukan iroonisella sävyllä. Lady Dudley on Tours'issa. Älkää kieltäkö, hän odottaa teitä täällä lähellä. Mikä päivä meillä on, torikauppiaat, vaunut! jatkoi hän. Oletteko te koskaan tehnyt tuollaisia huomautuksia, kun me ennen läksimme ulos?
— Ne todistavat, että minä unohdan kaiken Clochegourde'ssa, vastasin minä yksinkertaisesti.
— Hän odottaa teitä? jatkoi hän.
— Kyllä.