Hellillä tunteilla oli täällä vain toisarvoinen asema; oikeastaan oli niillä sijansa ainoastaan kolmessa puhtaassa sydämessä, Nanonin, Eugénien ja hänen äitinsä. Kuinka paljon tietämättömyyttä olikaan heidän välittömyydessään! Eugénie ja hänen äitinsä eivät tienneet mitään Grandet'n rikkauksista; he arvostelivat elämän tapahtumia kalpeiden ajatustensa valossa ja tunsivat yhtä vähän kunnioitusta kuin ylenkatsetta rahaa kohtaan, he kun olivat tottuneet olemaan sitä ilman. Heidän tunteensa, joita heidän tietämättään loukattiin, mutta jotka heissä olivat varsin voimakkaat, heidän koko sisäinen elämänsä teki heidät omituisiksi poikkeusilmiöiksi tässä seurassa, jossa kaikki muut arvostelivat elämää vain aineellisten näkökantojen mukaan. Kuinka surullinen onkaan ihmiskohtalo siinä, että kaikki onnentunne perustuu tietämättömyyteen!
Samalla hetkellä, kun rouva Grandet voitti kuusitoista sous'ta, suurimman voiton, mikä tässä huoneessa oli koskaan voitettu, ja kun suuri Nanon naurahti ilosta, nähdessään emäntänsä ottavan haltuunsa tuon suuren rahamäärän, samalla hetkellä koputettiin ovelle niin voimakkaasti, että naiset hypähtivät tuoleiltaan.
— Noin ei koputa kukaan saumurilainen, sanoi notario.
— Kuinka voikin tuollaista melua pitää! virkkoi Nanon. Tahtovatko ne särkeä meidän ovemme?
— Kuka piru siellä on? huusi Grandet. Nanon otti toisen kynttilöistä ja lähti avaamaan Grandet'n saattamana.
— Grandet, Grandet! huusi hänen vaimonsa, joka epämääräisen pelon valtaamana syöksyi huoneen ovea kohti.
Kaikki pelaajat katsahtivat toisiinsa.
— Katsokaamme mekin! sanoi herra des Grassins. Nuo iskut oveen tuntuvat tietävän jotain onnettomuutta.
Samassa hetkessä sai herra des Grassins nähdä nuoren miehen, joka kahta valtavaa arkkua ja matkalaukkua kantavan palvelijan seurassa astui sisään. Herra Grandet kääntyi nopeasti vaimonsa puoleen ja sanoi hänelle:
— Rouva Grandet, menkää jatkamaan peliänne. Minä pidän tästä herrasta huolta.