Hän syleili isäänsä niin sydämellisesti, että Grandet häpesi, sillä hänen omatuntonsa soimasi häntä hiukan.
— Tarvitaanko paljon aikaa miljoonan kokoamiseen? kysyi Eugénie.
— Jumala paratkoon! sanoi tynnyrintekijä, tiedäthän millainen 20 frangin kultaraha on; no niin, sellaisia tarvitaan viisikymmentä tuhatta, jotta saataisiin miljoona.
— Äiti, me annamme lukea yhdeksän messua hänelle.
— Minäkin sitä jo ajattelin, vastasi äiti.
— Siinä ollaan taas! aina tuhlata rahaa, huudahti isä. Luuletteko, että sillä tavalla ansaitaan satoja ja tuhansia!
Samassa äänekäs valitus, sydäntäsärkevämpi kuin edelliset, kuului ylhäältä. Eugénie ja hänen äitinsä kalpenivat säikähdyksestä.
— Nanon, mene katsomaan, ettei hän tapa itseään, sanoi Grandet. — Kas niin! jatkoi hän, kääntyen vaimonsa ja tyttärensä puoleen, ei mitään tyhmyyksiä. Minä jätän teidät. Menen hollantilaistemme luo, jotka lähtevät tänään. Sitten käyn Cruchot'n luona keskustelemassa näistä asioista.
Hän lähti. Kun Grandet oli sulkenut oven jälessään, vetivät äiti ja tytär helpoituksen huokauksen. Ennen tätä aamua ei Eugénie ollut koskaan tuntenut ahdistusta isänsä läsnä-ollessa, mutta sitten muutaman tunnin olivat tunteet ja ajatukset saaneet hänessä uuden käänteen.
— Äiti, paljonko saadaan viinitynnyristä?