— Isäsi myö niitä sadasta, sadasta viidestäkymmenestä, joskus kahdestakin sadasta frangista, mikäli minä olen kuullut kerrottavan.
— Kun hän siis korjaa neljätoista sataa tynnyriä viiniä, niin…?
— Tosiaankin, lapseni, minä en tiedä, paljonko hän siitä saa; isäsi ei koskaan kerro minulle kauppa-asioistaan.
— Mutta, isän täytyy olla rikas.
— Ehkä. Herra Cruchot sanoi minulle, että isäsi osti kaksi vuotta sitten Froidfond'in, joka maksoi hänelle luultavasti paljon rahaa.
Eugénie, joka ei voinut päästä selville isänsä omaisuudesta, keskeytyi laskuissaan.
— Hän ei edes huomannut minua, poika parka! sanoi Nanon, astuen saliin. Hän makaa pitkällään vuoteellaan kuin vasikka, ja itkee kuin Magdaleena, niin että valitus vain kuuluu! Mikä suru onkaan kohdannut tuota kunnon nuorukaista!
— Menkäämme heti lohduttamaan häntä, äiti; ja kun koputetaan ovelle, tulemme alas.
Rouva Grandet ei voinut vastustaa tyttärensä rukoilevaa ääntä. Eugénie oli säälivä, hän oli nainen! Molemmat nousivat sykkivin sydämin Charles'in huoneeseen. Ovi oli auki. Nuorukainen ei kuullut eikä nähnyt mitään. Kyyneliinsä unohtuneena voihki hän ääneen.
— Kuinka hän rakastaa isäänsä! sanoi Eugénie hiljaa. Oli mahdotonta olla tuntematta näitä sanoja lausuttaissa tytön palavan sydämen sisimmät toiveet. Rouva Grandet heittikin tyttäreensä äidillisen katseen; sitten kuiskasi hän hiljaa hänen korvaansa.